Suomen Kirkkomusiikkiliitto valitsi vuoden musiikkiryhmäksi Gospel Helsingin

Helsinkiläinen Gospel Helsinki on valittu Suomen Kirkkomusiikkiliiton vuoden musiikkiryhmäksi 2019. Tunnustus myönnetään kirkon musiikin piirissä tapahtuvasta ansiokkaasta toiminnasta.

Valintaperusteita oli useita: ryhmä on aktiivinen, innostava ja ennakkoluuloton toimija kirkkomusiikin piirissä sekä tuo esille kirkkomusiikin kulttuurisen sosiaalityön elementtejä.

– Gospel Helsinki monipuolistaa energisesti maamme kirkkomusiikin kenttää. Se edustaa ennakkoluulotonta ja innovatiivista kirkkomusiikkitoimintaa sekä yhteisöllisyyttä, sanoo Kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Jonna Aakkula tiedotteessa.

Kuoron toiminta on alkanut vuonna 2000. Sekakuorossa on mukana 60 laulajaa, iältään 20–50-vuotiaita. Gospel Helsinki -kuoro laulaa nykygospelia, jonka juuret ovat Yhdysvalloissa maan afroamerikkalaisen väestön hengellisessä kuoromusiikissa. Kuoron johtaja on Töölön seurakunnan kanttori Nina Pakkanen.

Vuoden 2018 alussa neljä helsinkiläistä seurakuntaa (Meilahti, Töölö, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta ja Lauttasaari) käynnistivät yhdessä Gospel Helsinki ry:n kanssa kaksivuotisen Gospelia kaikille – Mass Choir -hankkeen. Mukaan kuukausittaiseen harjoitukseen ja esiintymiseen tulee joka kerta noin 300 laulajaa.

Tunnustukseen kuuluu 500 euron rahapalkinto sekä 1 000 euron varaus ryhmän ja Kirkkomusiikkiliiton yhteistoimintaan.

Kuva: Tuomo Björksten

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliSosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa: Kuntien hoivatyössä ollaan palaamassa huutolaisjärjestelmään
Seuraava artikkeliHuuto syvyydestä -tv-sarjassa pappia näyttelevä Lars Mikkelsen kääntyi kristityksi

Ei näytettäviä viestejä