Suomalainen luterilais-katolinen raportti etsii yksimielisyyttä jäljellä oleviin opillisiin pulmiin

Tuore suomalaisen luterilais-katolisen oppikeskustelun raportti ehdottaa, että molemmat kirkot voisivat jo todeta aiemmat keskinäiset oppituomiot ehtoollisesta ja virasta kohteettomiksi.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja katolinen kirkko Suomessa ovat käyneet oppikeskusteluja vuosina 2014–2017. Osapuolien delegaatioiden johtajina ovat toimineet Lapuan piispa Simo Peura ja Helsingin katolinen piispa Teemu Sippo.

Oppikeskusteluraportti luovutettiin maanantaina Helsingissä arkkipiispa Kari Mäkiselle.

Jo aikaisemmin on Luterilaisen maailmanliiton ja katolisen kirkon välillä voitu antaa Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta vuonna 1999. Suomalais-ruotsalaisessa raportissa Vanhurskauttaminen kirkon elämässä (2010) jatkettiin aiheen käsittelyä.

Suomalaisen dialogin nyt englanniksi julkaistu loppuraportti Communion in Growth. Declaration on the Church, Eucharist, and Ministry (Kasvavaa yhteyttä: Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta) keskittyy keskeisimpiin jäljellä oleviin opillisiin pulmiin uudella tavalla.

Raportissa pyritään ilmaisemaan sovitettu yksimielisyys käsityksissä kirkosta, ehtoollisesta ja virasta. Samalla osoitetaan, miten kirkkoyhteisö, ehtoollinen ja kirkon virka liittyvät sisäisesti yhteen. Keskiössä on kirkon ydintehtävä ja sen edistäminen: jumalanpalvelus, evankeliumin julistus ja palvelu.

Saavutetun yksimielisyyden pohjalta esitetään, että kirkot voisivat jopa todeta aiemmat keskinäiset oppituomiot ehtoollisesta ja virasta kohteettomiksi.

Raportti pyrkii yhtäältä edistämään luterilaisten ja katolilaisten yhteyttä Suomessa ja toisaalta antamaan panoksensa kansainväliseen keskusteluun. Kardinaali Kurt Kochin aloitteen mukaan luterilaisten ja katolilaisten tulisi laatia yhteinen julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta vanhurskauttamisoppia käsittelevän julistuksen tapaan.

Kantaa otetaan monitasoisesti muun muassa kirkon virkaan

Nyt julkaistu raportti ottaa monitasoisesti kantaa esimerkiksi kirkon virkaan. Sen todetaan yhteisesti olevan sakramentaalinen, myös luterilaisittain: ”Luterilaisen tunnustuksen valossa on myös mahdollista ymmärtää (pappis)virkaan vihkiminen – kätten päälle paneminen – sakramentiksi, mikäli se ymmärretään vihkimykseksi sanan ja sakramenttien palvelijaksi, perusteena Jumalan käsky ja lupaukset.” (Dokumentin kohta 331).

Julistuksessa todetaan, että molempien osapuolien mielestä sekä miehillä että naisilla on tärkeä kutsumus kirkon virkaan (ministry of the Church) maailmassa. ”Voidaan kysyä, onko yhteinen konsensus viran sakramentaalisuudesta vallitseva, vaikka onkin olemassa erilaisia mielipiteitä siitä, kuka voidaan vihkiä kirkon virkaan.” (Dokumentin kohta 333).

Arkkipiispa Mäkiselle tänään luovutettu raportti on englanninkielinen. Suomenkielinen käännös on valmisteilla. Asiakirja luovutetaan paavi Franciscukselle tammikuussa pyhän Henrikin päivän ekumeenisen pyhiinvaelluksen yhteydessä.

Lue raportti englanniksi täältä.

Kuva: Jussi Rytkönen. Piispat Simo Peura ja Teemu Sippo luterilais-katolisen oppikeskustelun raportin julkistustilaisuudessa Helsingissä.

Edellinen artikkeliMikkelin hiippakunnassa vihittiin pappeja
Seuraava artikkeliLutherin 95 teesistä julkaistiin uusi suomennos – näin kääntyy tunnettu aneiden myyjän iskulause

Ei näytettäviä viestejä