1
Sunnuntain evankeliumi: Verraton aarre on niin ihmeellinen, etteivät ruoste ja koit pysty siihen
Lapsena mieleeni painui J. L. Runebergin sanoittama virsi On meillä aarre verraton. Kiinnostuksen herättivät tutut kielikuvat, jotka havainnollistivat sekä virressä kuvatun aarteen ainutlaatuisuuden että sen katoamattomuuden: Jumalan sana on arvokkaampi aarre kuin kulta ja jalokivet. Sitä lukiessa ihmiselle käy kuin vesilinnulle, vaikkapa silkkiuikulle, joka sukeltaa veden pinnan alle ja nousee takaisin pintaan puhtaana ja uudistuneena.
Virressä mainitut ruoste ja koit olivat nekin jo lapsuudesta tuttuja harmeja. Ruoste iski kesämökillä metalliesineisiin ja koit pesiytyivät vintillä roikkuviin talvivaatteisiin. Jumalan aarre oli niin ihmeellinen, etteivät tuollaisetkaan vaivat ja vitsaukset sitä voineet tukahduttaa.
Päivän evankeliumissa kerrotaan kahdesta ihmisestä, jotka löysivät aarteen. Toisesta mainitaan vain, että hän oli mies. Hän löysi pellosta aarteen, mutta ei ottanut sitä talteen, vaan ”myi kaiken mitä hän omisti” ja osti tuon pellon.
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.