Lapsena mieleeni painui J. L. Runebergin sanoittama virsi On meillä aarre verraton. Kiinnostuksen herättivät tutut kielikuvat, jotka havainnollistivat sekä virressä kuvatun aarteen ainutlaatuisuuden että sen katoamattomuuden: Jumalan sana on arvokkaampi aarre kuin kulta ja jalokivet. Sitä lukiessa ihmiselle käy kuin vesilinnulle, vaikkapa silkkiuikulle, joka sukeltaa veden pinnan alle ja nousee takaisin pintaan puhtaana ja uudistuneena.

Virressä mainitut ruoste ja koit olivat nekin jo lapsuudesta tuttuja harmeja. Ruoste iski kesämökillä metalliesineisiin ja koit pesiytyivät vintillä roikkuviin talvivaatteisiin. Jumalan aarre oli niin ihmeellinen, etteivät tuollaisetkaan vaivat ja vitsaukset sitä voineet tukahduttaa.

Päivän evankeliumissa kerrotaan kahdesta ihmisestä, jotka löysivät aarteen. Toisesta mainitaan vain, että hän oli mies. Hän löysi pellosta aarteen, mutta ei ottanut sitä talteen, vaan ”myi kaiken mitä hän omisti” ja osti tuon pellon.

Toinen oli ammatiltaan kauppias, joka etsi kauniita helmiä. Mutta kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hänkin ”myi kaiken mitä omisti” ja osti sen.

Mikä mahtoi olla niin ihmeellistä tuossa peltoon kätketyssä aarteessa, että mikään aikaisemmin hankittu omaisuus ei ollut yhtä arvokas? Tai miksi juuri tuo helmi oli kauppiaalle niin erityinen, että saadakseen sen omakseen sen hän päätti myydä kaiken mitä omisti?

Aarre kuvaa taivasten valtakuntaa. Kaikki entinen sai mennä. Tämä aarre antoi elämälle uuden merkityksen.

Mieleen nousevat seppä Hogmanin sanat, jotka hänen kerrotaan lausuneen sielunvaivojen kanssa kamppailevalle Paavo Ruotsalaiselle: Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisäinen tunteminen.

Espanjalainen 1500-luvulla elänyt mystikko Ávilan Teresa kirjottaa lauluksikin taipuneessa runossaan: Älköön mikään häiritkö sinua, älköön mikään pelottako sinua. – – Kenellä Jumala on, häneltä ei puutu mitään. Yksin hän riittää.

On aarre, jota kukaan ei voi viedä

On aarre, jota kukaan ei voi viedä.

Sen voima ymmärryksen ylittää.

Sen salasanaa varkaat eivät tiedä,

ei mikään anna rauhaa syvempää.

On siemen, joka koetuksen kestää.

Sen voima milloinkaan ei katoa.

Sen kylvämistä kukaan ei voi estää.

Se huomiseen jo kantaa satoa.

On lähde moneen kertaan pettyneille,

on lääke särkyneiden sydänten.

Se joka päivä avoinna on meille,

ja milloinkaan ei ehdy voima sen.

On uskon silta täältä ikuisuuteen.

Se kantaa heikointakin kulkijaa.

On Sana, joka kutsuu aikaan uuteen,

ja virkoaa jo kuivettunut maa.

Kun toivon liekki yksikään ei loista,

ja merkitystä et voi ymmärtää,

kun luonasi ei lohduttajaa toista,

niin Kristus itse vierellesi jää.

Siis älä pelkää, usko ainoastaan,

yö väistyy, ovi hiljaa avautuu.

Voit lapsen lailla aarteen ottaa vastaan,

ja siemenestä vielä kasvaa puu.

Anna-Mari Kaskinen

Matteuksen evankeliumi 13:44 – 46.

Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.

Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”

Pyhän muut tekstit:

2. sunnuntai helluntaista on aiheeltaan ”Katoavat ja katoamattomat aarteet”.

Tekstit: Ps. 49:16, Ps. 49:6–10, 16–21, Ps. 17:15, Aam. 8:4–8, 2. Kor. 8:1–9, Luuk. 12:13–21 tai Matt. 13:44–46.

Liturginen väri on vihreä.

Alttarilla on kaksi kynttilää.

Kolehti on seurakunnan valittavissa.