Seurakunnille kahdeksan miljoonaa euroa rakennusavustuksia – katso, mihin menivät suurimmat summat

Kirkkohallituksen täysistunto on jakanut seurakunnille rakennusavustuksia yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa. Avustuksia jaettiin sekä valtion rahoituksesta että Kirkon keskusrahastosta.

Valtion rahoitusta jaettiin seitsemän miljoonaa euroa. Avustuksilla on tarkoitus tukea vain tiukan taloudellisen seulan läpi kulkeneita rakennushankkeita, joita lainsäädäntö velvoittaa seurakuntia ylläpitämään, Kirkon viestintä toteaa tiedotteessaan.

Näitä avustuksia sai 43 seurakuntaa ja seurakuntayhtymää seitsemässä hiippakunnassa. Helsingin ja Espoon hiippakuntiin avustuksia ei jaettu. Jotkut seurakunnista saivat rahaa useampaan hankkeeseen.

Hiippakunnista suurimmat kokonaisavustukset, lähes kaksi miljoonaa euroa, sai tässä rahanjaossa Lapuan hiippakunta. Summasta lähes 1,5 miljoonaa euroa myönnettiin 1950-luvulla rakennetun Teuvan kirkon peruskorjaukseen ja suunnitteluun.

Kuopion hiippakunnalle myönnettiin 1,6 miljoonan euron summa, josta noin 670 000 euroa myönnettiin Paltaniemen 1700-luvun kuvakirkon ja kellotapulin julkisivukorjaukseen.

Turun hiippakunnassa Mynämäen keskiaikaisen kivikirkon paanukaton korjaukseen myönnettiin lähes puoli miljoonaa euroa.

Rakennusavustusten hakemukset ovat saapuneet joulukuussa 2019, joten niitä ei ole valmisteltu tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa. Kirkkohallitus toteaa, että koronaviruksen aiheuttama taloudellinen kriisi ja verotulojen vähentyminen vaikuttavat siihen, että vuonna 2021 jaettavaa valtion rahoitusta ei todennäköisesti ole yhtä paljon kuin tänä vuonna.

Valtion rahoituksen lisäksi seurakunnille myönnettiin rakennusavustuksia Kirkon keskusrahastosta yhteensä miljoona euroa.

Näitä avustuksia sai 16 seurakuntaa ja seurakuntayhtymää seitsemästä hiippakunnasta. Espoon ja Tampereen hiippakuntien seurakuntia ei avustuslistalla ollut.

Kuva: Santeri Viinamäki / Wikimedia Commons. Teuvan kirkko.

Lue myös:

Teuvan kirkko suojellaan kirkkolailla – tunnetaan Tove Janssonin maalaamasta alttaritaulusta

Kainuussa kysytään, kuka maksaa maakunnan ylpeyksiin kuuluvan Paltaniemen kuvakirkon remontin

Arkistojuttu 2018: Kirkkohallitus jakoi kuusi miljoonaa euroa rakennusavustuksia – suurin potti Mikkelin hiippakuntaan

Arkistojuttu 2017: Seurakuntien rakennuksiin kuusi miljoonaa valtiolta ja kirkolta – lue, mihin menivät isoimmat potit

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkolliskokous koolle Turkuun näillä näkymin elokuussa
Seuraava artikkeliTiekirkkokesä perutaan poikkeusolojen takia – osa kirkoista saattaa pitää oviaan auki

Ei näytettäviä viestejä