Suomen Lähetysseuran (SLS) toiminnanjohtaja Seppo Rissanen käveli vaimonsa kanssa Turussa sulatellen jouluruokaa. Elettiin vuosien 2012 ja 2013 taitetta. Yhtäkkiä mies tunsi outoa kipua jalassaan.
Hän kävi lääkärissä, joka määräsi särkylääkkeitä. Kivut lisääntyivät. Lääkärissäkäyntejä seurasi vuoden aikana useita. Lääkkeiden annosta lisättiin. Rissanen venytteli ja jumppasi. Se ei auttanut. Rissasen kipuja selitettiin hermopinteellä selässä. Vuosi ensimmäisestä kipusignaalista Rissanen pääsi vihdoin magneettikuvaukseen. Kului vielä muutama kuukausi, ennen kuin tauti määrittyi imusolmukesyöväksi.
Lääkäri soitti Rissaselle, kun tämä oli ajamassa moottoritietä työtapaamiseen. Kuultuaan syövästä Rissanen huristeli vielä muutaman kilometrin kuin shokissa. Sitten hän pysähtyi soittamaan Lähetysseuran hallituksen puheenjohtajalle Matti Revolle kääntyvänsä takaisin kotiin ja aikovansa lääkärin hoitoon.
– Siirryin uudenlaiseen tilaan. Syöpä on eksistentiaalinen sairaus. Yhtäkkiä saat tiedon, joka tuo tulevaisuuden eteen verhon. Tulevaisuus päättyy. Elämä voi vielä jatkua, mutta tulevaisuudesta ei voi sanoa mitään. Se on tila, jossa voi elää vain yhden päivän kerrallaan.
*
Rissanen on miettinyt, miksei tautia saatu tunnistettua heti. Miksi luustoa ehti tuhoutua niin, että käveleminen on vieläkin vaivalloista? Hän oli ollut erittäin aktiivinen avun etsinnässä.
– Kysymyksiä nousi. Missä määrin yleislääkäri pystyy tunnistamaan sairauden, ja ollaanko meillä valveutuneita kysymään potilaan oireista? Minullakin oli kovaa yöhikoilua, mutta siitä ei kysytty.
Sairastamista Rissanen kuvaa seuraavan hoidon tai seuraavan kontrollin odotukseksi. Siinä on kaikki, muuta ei jaksa.
Aviopuoliso Terhi Rissanen oli käytännössä miehensä omaishoitajana. Jo aikuiset lapset ja hyvät ystävät pitivät yhteyttä. Rissasilla on Turun lisäksi miehen työn takia asunto Helsingissä. Sairausaika kului Turussa. Hoitopaikka oli yliopistollinen keskussairaala.
– Ihminen väsyy. Ihminen ei jaksa soittaa kaverille, mutta se että kaveri soittaa on valtavan tärkeää. Kaikkien ihmisten ympärillä on syöpää sairastavia. On tärkeää, että on ihmisiä, jotka ottavat sinuun yhteyttä.
*
Rissasella oli niitä, jotka päättivät pitää häneen joka ikinen viikko yhteyttä. Tällainen oli esimerkiksi Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon piispa, suomea hyvin puhuva Munib Younan.
– Arvostan piispa Younanin puheluja. Hänellä oli valtavasti kiireitä muutenkin.
Rissanen tiesi myös, että ihmiset rukoilevat, eivät vain luterilaisessa vaan myös ortodoksisessa kirkossa.
Eräs syyrialainen tuttu imaami kertoi, että Sepon puolesta rukoillaan myös Syyriassa moskeijassa.
Seppo Rissanen itse jaksoi toistaa vain rukousta: Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, ole minulle syntiselle ja sairaalle armollinen.
– Älkää jättäkö ketään syöpäsairasta ilman yhteyttä. Kolmasosa meistä saa syövän jossakin elämänvaiheessa. Olennaista on päästää tietoisuuteen, että minäkin voin saada eikä torjua sitä, tauti opetti Rissaselle.
Moni miettii, mikä merkitys uskolla on, kun sairastuu vakavasti. Rissaselle se oli olennainen.
– Riippumatta mitä tapahtuu, olen turvallisesti Jumalan käsissä. Illalla rukoilin hyvin vakavasti: Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Se oli turvallista, vaikka tiesin, etten ehkä nousekaan.
Sairaus vahvisti oppihistoriaan perehtyneessä teologian tohtorissa käsitystä, jonka mukaan uskossa tärkeintä on yksinkertainen luottamus Jumalaan.
*
Nyt Rissanen on palannut töihin, jo puoli vuotta sitten. Hän olisi voinut olla pidempään sairauslomalla, mutta työt maistuivat. Välillä väsyttää. Sihteeri on hankkinut hänelle työhuoneeseen torkkupeiton.
Kysymykseen, onko hän syövästä puhdas tai terve, hän vastaa, ettei tiedä. Syövän aktiivisuuteen viittaavaa ei kuitenkaan enää löydy.
– Syöpäsairashan joutuu käymään kontrolleissa, ja vasta vuosien päästä tiedetään, mikä on hoidon lopullinen tulos.
Facebookissa hän on jakanut vielä melko tuoreet lääkärinsä sanat, joiden mukaan testitulokset eivät voisi olla parempia. Tätä on myös jo juhlistettu ystävien kanssa.
– Mutta tulevaisuutta ei pysty ennustamaan. Lääkäri kyllä sanoi, että kahden vuoden päästä tämä on vain synkkä muisto. Tällainen lause jäi mieleen, vahvasti, Rissanen nauraa.
Facebookia hän suosittelee kaikille sairaille. Siellä Rissanenkin on kertonut tautinsa vaiheista. Kaikki ovat osanneet suhtautua päivityksiin hyvällä tavalla.
*
Helppoa ei ole Rissasella työssäkään. Kotimaan haastatteluun toiminnanjohtaja saapuu suoraan yt-neuvottelutapaamisesta.
Lähetysseuran hallitus päätti 14.8. aloittaa yt-neuvottelut. Maan hallituksen suunnittelemat leikkaukset kehitysyhteistyömäärärahoihin tietävät Lähetysseuralle yli 3,3 miljoonan euron vähennystä kehitysyhteistyötuloihin vuoteen 2015 verrattuna. SLS:llä oli vielä tänä vuonna 8,4 miljoonan euron valtion rahoitusosuus.
Henkilöstön vähennystarve on korkeintaan 25 henkilöä.
– Kutsun ihmisiä työhön, se on minun tehtäväni. Sitten yhtäkkiä joudun sanomaan, että meidän on vähennettävä. Päätöksen tekeminen on minua syvästi haavoittava asia, Rissanen sanoo pidätellen liikutustaan.
Hän toteaa, ettei syy ole työntekijöissä. Asiat tulevat muualta, yhteiskunnasta ja seurakunnista.
– Kaikki myötätunto on työntekijöiden puolella, jotka ovat tehneet hyvää työtä.
*
Rissasen on
vaikea ymmärtää, miksi hallitus leikkaa äkillisesti niin paljon kehitysyhteistyöstä.
– Tämä on julmaa. Meille ei annettu sopeutumisaikaa, mikä olisi ollut inhimillistä. Yksinkertaisesti näin ei saa tehdä. Varmaan olisimme ymmärtäneetkin, jos olisi vähennetty kohtuullisesti ja hallitulla aikataululla. Mutta ei tällä tavalla.
Lähetysseuran kohdemaissa ihmisiä jää nyt tyhjän päälle. Joissakin maissa työ on lopetettava kokonaan. SLS tekee työtään kaikkein hauraimpien yhteisöjen parissa. Niissä pitää opetella ensin lukemaan ennen kuin voi käynnistää esimerkiksi yritystoimintaa.
Rissasen mielestä leikkauksissa on kyse yhteiskunnan asenteiden koventumisesta hädässä olevia kohtaan. Hän muistuttaa, että Jeesuskin joutui heti synnyttyään lähtemään maanpakoon.
– Meidän Herramme oli pakolainen. Minkä tähden meidän on nyt niin vaikeaa kohdata kärsimystä? Rissanen sanoo ja siirtyy puhumaan Euroopasta turvapaikkaa hakevasta ihmispaljoudesta.
Heitä ei voida pakottaa lähtemään takaisin kuolemaan. Jokaisen asia on tutkittava yksilöllisesti.
– On löydettävä ratkaisuja, joiden kanssa pystymme elämään tulevaisuudessa ilman häpeää.
Rissanen hämmästelee kehitystyön leikkauksia siksikin, koska niillä Lähetysseuran kaltaiset toimijat voisivat nyt auttaa ihmisiä omissa maissaan eikä Eurooppaan tarvitsisi lähteä.
– Kuka sitä kotoaan lähtisi, jos olisi toivoa.
Rissanen muistuttaa, että maat, joissa Suomikin on tehnyt kehitysyhteistyötä, eivät ole nyt turvapaikanhakijoiden lähtömaita. Hän nostaa esiin Namibian, Tansanian ja Etiopian. Niissä on yritystoimintaa ja talouden rattaat pyörivät.
*
Rissanen ei osaa sanoa, miksi arvot Suomessa kovenevat. Yhtenä vaihtoehtona hän mainitsee aiemmin kehumansa Facebookin ja sosiaalisen median kielenkäytön. Hänen mielestään suomalaiset poliitikot eivät ole sanoutuneet riittävän vakuuttavasti irti vihapuheesta.
– Me kristityt emme voi ajatella, että olisimme uskollisia Herralle, jos syyllistymme vihapuheeseen.
Arkkipiispa Kari Mäkinen on arvostellut kehitysyhteistyöleikkauksia. Samalla Mäkinen on vedonnut seurakuntiin, jotta ne antaisivat verotuloistaan enemmän lähetykseen ja kansainväliseen diakoniaan. Rissanen kehuu arkkipiispan viestiä selkeäksi.
– Todistuksemme uskottavuus riippuu siitä, miten suhtaudumme köyhiin ja hätää kärsiviin.
Toiminnanjohtaja on myös toiveikas, että seurakunnat kuulevat vetoomuksen.
– Pitää olla aika vakavat perustelut, jos ei halua kuulla sitä.
*
Seppo Rissanen on syntyjään nurmeslainen. Suvun vuosisataiset juuret ovat Pohjois-Karjalassa.
– Hengellinen perintö on 1800-luvun alun herännäisyydessä.
Vapaa-aikansa Rissaset viettävät Nurmeksen mökillään, jonka metsät ovat Sepolle kuin lääkettä. Rissanen on vanhin perheensä neljästä lapsesta. Kun Seppo oli kaksi, perhe muutti Turkuun. Isä toimi sähköasentajana Neste Oy:n Naantalin öljynjalostamolla. Siellä Seppo kävi kesätyössä ripari-ikäisenä. Äiti oli elintarviketyöläinen.
Kotona elettiin niukasti, mutta naapurustossa oli paljon leikkikavereita. Ajan yhteisöllisyys on jäänyt mieleen.
– Isä puhui aina siitä, ettei pidä liikaa vaatia omia oikeuksiaan. Elä ja anna toistenkin elää, oli hänen tunnuslauseensa.
– Äiti kantoi huolta muistakin kuin omasta perheestään. Esimerkiksi kiertävät romaniäidit olivat aina tervetulleita meille. Keitimme kahvia ja ostimme pitsiliinoja. Ne jäivät lämpimiksi muistoiksi asenteesta, jolla suhtautua vähemmistöön. Heidän tilanne oli vielä vaikeampi kuin meillä, vaikkemme mekään ylellisyydessä eläneet.
*
Koulut Rissanen kävi Turussa. Myös teologinen opinahjo oli Åbo Akademi. Filosofian maisterin paperit hän suoritti kuitenkin Helsingissä.
Hän on perehtynyt kristilliseen oppiin ja uskontojen väliseen vuoropuheluun. 1977–1981 Rissanen toimi Ryttylässä Kansanlähetyksen lähetyskoulun kulttuuriantropologian ja uskontojen opetuksen lehtorina. Tämän jälkeen hän oli perheineen lähetystyössä Kairossa. Sitten hän jatkoi vielä Kansanlähetyksen idän työn sihteerinä vuoteen 1985.
Paikallisseurakunnan toiminnassa Rissanen oli viihtynyt jo lapsena. Neljävuotiaana hän näki tulevan vaimonsa pyhäkoulussa. Myös seurakunnan kerhot ja nuorisotyö tulivat Sepolle tutuiksi. Opiskelijamaailmassa hän päätyi kansanlähetysläisen Suomen Evankelisluterilaisen Nuorisolähetyksen toimintaan ja sitä kautta Ryttylän piireihin.
Vaikka Rissanen oli Kansanlähetyksen palveluksessa, hän ei mieltänyt itseään viidesläiseksi. Hänet yllätti, miten kovasti liikkeessä vastustettiin naisten papiksi vihkimistä.
– Koin naispappeuden vastustamisen niin vieraaksi, että hakeuduin seurakuntatyöhön.
*
Ennen Lähetysseuran toiminnanjohtajuutta Rissanen työskenteli 15 vuotta pappina Turun seurakunnissa, viimeksi Mikaelinseurakunnan kirkkoherrana. Vuodet 1991–1992 kuluivat Saksan Göttingenissä teologian väitöksen parissa. Seurakuntatyön Rissanen koki niin omakseen, että hän kieltäytyi monta kertaa ennen suostumistaan Lähetysseuran palvelukseen.
Hän koki, että moni muu olisi häntä pätevämpi. Kuitenkin muun muassa eräs turkulainen kirkkoherra, joka oli mukana rekrytointityöryhmässä, teki aktiivista suostuttelutyötä.
– Kävin kamppailun. Olin aina sanonut, että lähetys on kirkolle kaikkein tärkein asia. Olisin joutunut ristiriitaan, jos olisin sanonut ei.
Nyt on kulunut 14 vuotta Lähetysseuran palveluksessa. Rissanen käy isännän ottein läpi järjestön menneisyyttä.
– Suomen Lähetysseura on siitä erikoinen instituutio, että sillä on ollut kiinnekohta ulkoasianhallintoon koko 160 vuoden historian ajan. Se oli Suomen ensimmäinen ulkomainen toimija.
Päätöksen Lähetysseuran perustamisesta teki keisari Pietarissa. Kirkko pani sen toimeen.
*
Lähetystyö alkoi kiinnostaa Rissasta ja hänen tyttöystäväänsä, tulevaa vaimoa, jo seurakuntanuorissa. Terhi Rissanen (os. Linja-aho) opiskeli kielitieteitä. Kun pari avioitui ja ensimmäinen lapsi syntyi, suunnitelmat muuttuivat.
– Kuuron lapsen kuntoutus vaati, että pysymme Suomessa.
Seppo siirtyi teologian opintojen pariin. Viittomakielestä tuli kotikieli ja Terhi Rissaselle myös ammatti. Hän on opettanut maahamme useita viittomakielen tulkkeja.
Piispa Paavo Kortekangas vihki Seppo Rissasen papiksi vuonna 1982. Tähän tarvittiin erivapaus, sillä Rissasella ei vielä tuolloin ollut teologista loppututkintoa.
Rissasten jo kotoa lähteneistä lapsista esikoinen ja kuopus ovat kuuroja syntymästään saakka. Keskimmäinen kuulee. Poika Janne Rissanen on Suomen ensimmäinen kuuro kuurojenpappi. Isä Seppo on tehnyt kirkossa paljon työtä ajaakseen kuurojen asiaa.
– Meidän kirkkomme on ollut jäljessä vammaisten oikeuksien kohdalla.
*
Seppo Rissanen veti kirkon islam-työryhmää 25 vuotta. Rissaselta on kuitenkin vaikeaa saada selkeää kantaa siihen, mitä hän ajattelee Helsinkiin suunnitellusta islamilaisesta kulttuurikeskuksesta ja sen yhteydessä olevasta moskeijasta.
Hanke on ollut paljon esillä julkisuudessa, koska sitä tukemassa on myös kirkon jäseniä. Rissanen painottaa sitä, että hankkeen on edettävä muslimien omilla ehdoilla.
– Heillä pitää olla oikeus rukoilla ja järjestää uskonnollisen yhteisön elämä, mutta en voi siihen itse sekaantua. En tiedä, onko joku sekaantunut. Olen ulkona tästä. En tiedä, miten se on hoidettu.
Yleisellä tasolla islamilaisten yhteisöjen pitää Rissasen mukaan käydä itse läpi prosessit, joilla he asettuvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Tietoa ja tukea heille voi eri asioissa antaa.
– Tämä koskee kaikkia vähemmistöryhmiä. Heidän pitää itse saada olla asianomistaja ja kantaa seuraukset. Näin toimimme myös Lähetysseuran kumppanien kanssa. Emme sanele, mutta voimme olla tukemassa.
Kuva: Matti Karppinen