SENiltä surunvalittelut Aleksandriaan

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on lähettänyt surunvalittelut Al Azharin suursheikki Ahmed El Tayebille ja koptilais-ortodoksisen kirkon päämiehelle, Paavi Shenouda III:lle tammikuun ensimmäisenä päivänä Egyptin Aleksandriassa tehtyjen terrori-iskujen takia.

Surunvalittelut ovat allekirjoittaneet Suomen Ekumeenisen Neuvoston puheenjohtaja Teemu Sippo, joka on katolisen kirkon piispa Suomessa ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri isä Heikki Huttunen.

Iskussa kuoli 21 henkeä, jotka olivat poistumassa uudenvuodenyön liturgiasta. Kuolonuhrien joukossa oli myös muslimeita. Koptilais-ortodoksisia kristittyjä on Egyptin väestöstä yli 10 prosenttia, noin 10 miljoonaa henkeä.

Tänään 7.1. koptikristityt juhlivat Jeesuksen syntymäjuhlaa oman kalenterinsa mukaan.

Suursheikki Ahmed El Tayeb kuuluu maailmaan keskeisimpiin islaminuskonopin auktoriteetteihin ja on tunnettu maltillisista kannanotoistaan. Sheikki on tuominnut terroriteon ja on esiintynyt yhdessä paavi Shenouda III: n kanssa sovinnon ja kansallisen yhtenäisyyden merkiksi.

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelin. Suomen ekumeeniseen neuvostoon kuuluu 15 kristillistä kirkkoa ja tunnustuskuntaa muun muassa Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko, Katolinen kirkko Suomessa ja vapaakirkot.

Edellinen artikkeliVapaa-ajattelijoiden jäsenmäärä kasvoi
Seuraava artikkeliNaisteologien uusi puheenjohtaja: Työrauha teettää yhä työtä

Ei näytettäviä viestejä