RV: Perussuomalaiset ja KD ”helluntailaisten ykköspuolueet”

Vaalituloksen perusteella perussuomalaiset näyttävät nousseen puolueeksi jonka kautta helluntaiherätys on edustettuna eduskunnassa. Uudessa eduskunnassa istuu Ristin Voiton mukaan kaksi helluntailaista kansanedustajaa.He ovat kaupunginvaltuutettu ja nuorisojärjestöjohtaja Mika Niikko Uudeltamaalta sekä yrittäjä Teuvo Hakkarainen Keski-Suomen vaalipiiristä. Molemmat ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia ja nousivat eduskuntaan perussuomalaisten listoilta. Helluntailaisten kansanedustajien määrä noudattelee näin olleen liikkeen jäsenten osuutta väestöstä.

Ristin Voitto -lehden listauksen perusteella yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vaaleissa ehdolla olleet helluntailaiset olivat joko kristillisdemokraattien (35) tai perussuomalaisten (3) listoilla.

Aiempia helluntaiherätykseen lukeutuvia kansanedustajia ovat olleet muun muassa juuri pudonnut Toimi Kankaanniemi (kd.) sekä nykyinen europarlamentaarikko Sari Essayah (kd.).

Lue RV:n uutinen

Edellinen artikkeliKirkkoherra pysyy kannassaan – Sley-messut jatkuvat
Seuraava artikkeliEdesmenneen paavin verestä pyhäinjäännös

Ei näytettäviä viestejä