Rukous on arkista ajatusten virtaa Jumalan edessä, sanoo kolmen pienen lapsen äiti ja keikkatöitä kätilönä tekevä Anna Pitkäniemi, 30, Kirkkonummelta.

– Rukoillessa ei tarvitse olla hartaasti kädet ristissä. Usein huokaisen työn ja touhun keskellä, että anna Jumala minulle voimia selviytyä tästä tai että ole minun kanssani tässä tilanteessa. Sanatonkin huokaus tuo turvaa.

Eri-ikäiset seurakuntalaiset Kirkkonummelta, Hyrynsalmelta, Perhosta, Muoniosta ja Lappeenrannasta kertovat tässä jutussa, mitä rukous heille merkitsee.

***

Anna Pitkäniemi kokee, että rukoillessa omat ajatukset jäsentyvät ja Jumala saattaa antaa mieleen ratkaisuja.

– Lastenhoidon ja keikkatöiden lisäksi opiskelen terveydenhoitajaksi. Ruuhkavuosissa Raamatun tutkiskeluun jää liian vähän aikaa, mutta rukous on tärkeä väylä pitää yllä omaa jumalasuhdetta.

Pitkäniemi uskoo, että Jumala kuulee kaikki rukoukset, vaikka varjeluksen ja tukalaan tilanteeseen tulleen avun huomaa usein vasta jälkikäteen. Lasten myötä rukouksiin on tullut paljon myös kiitosaiheita.

Pitkäniemet lukevat iltarukouksen jokaisen lapsen kanssa erikseen. Kuva: Jukka Granström

Puoliso on suuri rukousvastaus

Anna Pitkäniemi ja hänen miehensä Tomi ovat kiitollisia oman seurakunnan päiväkerhoista Masalan kirkolla. 5-vuotias Eino kävi kerhossa kolme vuotta, kunnes siirtyi päiväkotiin. Nyt kerhossa käy 3-vuotias Selma. Pian perässä tulee myös puolitoistavuotias Alli.

– Kerhossa on ihanat ihmiset hoitamassa, ja se on lapsille vähän kuin pyhäkoulu, Anna kertoo.

Annalle ja Tomille on tärkeää, että lasten kanssa luetaan joka ilta iltarukous. Vaikka lapset nukkuvat samassa huoneessa, iltarukous luetaan jokaisen lapsen kanssa erikseen. Näin he saavat rauhoittavaa, yksilöllistä huomiota ennen nukkumaanmenoa. Samalla on hyvä mahdollisuus käydä läpi päivän tapahtumia ja tarvittaessa pyytää lapselta anteeksi omia töppäilyjään.

Annan lapsuudenkodissa luettiin kaksi iltarukousta peräkkäin: Pienet kädet yhteen liitän ja Levolle lasken Luojani.

– Omien lasten myötä huomasin ajattelevani, että perinteinen Levolle lasken Luojani on sanoitukseltaan pienille liian vaikea. Se ei antanut itsellenikään lapsena aina turvaa, vaan hämmensi. Niinpä meillä on käytössä Tomin lapsuuden iltarukous Tule, Jeesus, lapses luo. Iltarukous on turvallisuustankkausta.

Annan suhde valmiiksi kirjoitettuihin rukouksiin on välillä ollut ristiriitainen. Joskus vanhahtava kieli ja vaikeasti ymmärrettävät sanat etäännyttävät aikuistakin. Toisaalta joissain vanhoissa rukouksissa, kuten Isä meidän -rukouksessa, on tuttuus ja turva. Lisäksi niihin löytyy iän myötä uusia näkökulmia.

– Sillekin olisi paikkansa, että pariskuntana pystyisi rukoilemaan yhdessä. Se on hieno, herkkä ja henkilökohtainen tapa jakaa ajatuksia. Toivottavasti meillä on sille tulevaisuudessa enemmän aikaa.

Anna kokee, että puoliso on hänelle suuri rukousvastaus.

– Hänessä monta pyyntöäni ja toivettani on toteutunut tosi isosti.

Sairaanhoitaja Helena Suomaa Muoniosta kiittää tunturissa Taivaan Isää. Kuva: Päivi Pietikäinen

Saattohoitopotilaalle kivuttomuutta

Rukous on ollut minulle tärkeää lapsesta asti, kertoo sairaanhoitaja Helena Suomaa, 55, Muoniosta.

– Meillä kotona rukoiltiin paljon, ja sain vanhemmiltani mallin aktiiviselle rukouselämälle.

Suomaa muistaa lämmöllä äitinsä lapsuudenkodin pitkää rukousta vuosisadan alusta, josta tehtiin 1970-luvulla kaunis rukoustaulu kodin seinälle. Helena tutki lapsena ja nuorena usein taulua äidin kanssa. Siihen on kirjoitettu ihmisten nimiä, joiden puolesta on rukoiltu, sekä nimien lomaan muun muassa Isä meidän -rukous ja Herran siunaus.

– Herran siunaus tulee aina todella lähelle. Isäni oli pappi ja lauloi sitä usein kirkossa Richard Faltinin sävelmällä. Aina kun kuulen juuri sen version, se sävähdyttää. Mieleeni nousee kaunis lapsuusmuisto.

Suomaa asuu Muoniossa miehensä ja kolmen teini-ikäisen lapsensa kanssa. Kun Suomaan omat lapset olivat pienempiä, heidän kanssaan rukoiltiin iltarukous ja perään pyydettiin siunausta mummoille, papoille, sedille, tädeille ja esimerkiksi sairaina oleville tuttaville.

– Nykyisin ei tule enää paljon rukoiltua ääneen. Juhlapyhinä meillä on kuitenkin edelleen tapana laulaa yhdessä virsi ja rukoilla ruokarukous.

Omassa mielessään Suomaa kuitenkin rukoilee usein. Jumalalle tulee puheltua sekä ahdistuneena ja pelokkaana että kiitosmielellä.

– Luonto on minulle valtavan tärkeä. Jos olen yksin tunturissa tai koiran kanssa lenkillä, tunnen usein syvää kiitollisuutta. Taivaan Isää minä silloin kiitän.

Suomaa rukoilee myös työn lomassa. Jos potilaan suonet ovat piilossa, hän saattaa pyytää Jumalalta, että kanyyli menisi silti suoneen ensi yrittämällä. Usein niin tapahtuukin. Myös vaativien asiakkaiden kohtaamiseen Suomaa saattaa pyytää voimaa ylhäältä.

– Saattohoitopotilaiden puolesta rukoilen usein, että kipu ja tuskat pysyisivät poissa ja loppu menisi hyvin. Jumala antaa ja Jumala ottaa. Uskon, että elämä on perimmältään Jumalan hallinnassa ja yhteys häneen säilyy rukouksen avulla.

– Huokailen usein myös koko maailman puolesta, että säilyisi rauha ja päästäisiin tästä koronapandemiasta. Joskus ihmiselämässä joutuu rukoilemaan myös sitä, että osaisi tyytyä osaansa.

Perholainen Jaakko Vasalampi juttelee Jumalalle luonnossa. Kuva: Raija Vasalampi

Kalareissulla voi jutella Jumalan kanssa

Eläkkeellä oleva maanviljelijä ja metsätyömies Jaakko Vasalampi, 79, Perhosta juttelee Jumalan kanssa erityisesti luonnossa.

– Kesäisin lähden aina kalalle, laitan iskukoukkuja, istun kivelle ja nojailen mäntyyn. Siinä samalla sitten lähestyn Jumalaa ja tuon asioitani hänelle.

Vasalampi on ollut naimisissa vaimonsa Raijan kanssa pian 58 vuotta. He asuvat Jaakon synnyinkodissa Humalajoella. Pariskunnalla on neljä tytärtä, 13 lastenlasta ja lapsia jo neljännessäkin polvessa. Kalastuksen lisäksi myös marjastus ja metsästys ovat Vasalampien rakkaita harrastuksia.

– Olen ollut koko ikäni luonnonhelmassa töissä, ja siellä on ollut luontevaa puhella Jumalalle. Iltaisin vaimo lukee aina ääneen yhden luvun Raamatusta ja rukoilemme yhdessä myös vaimon kanssa. Vaimolla on tapana pitää oma rukoushetki joka aamupäivä. Kyllä rukous on siis meidän perheessä tärkeä kantava voima, Jaakko Vasalampi kertoo.

Vasalammen isä haavoittui pahoin sodassa ja sairasti sokeritautia. Hän kuoli vuonna 1949 Jaakon ollessa vain 6-vuotias. Koska pikkusiskokin oli kuollut pienenä vauvana, Jaakko asui kotitaloa pitkään kahdestaan äitinsä kanssa.

– Jo lapsena opin rukoilemaan Levolle lasken Luojani. On ihana huomata, että rukous on periytynyt seuraavillekin polville. Kun tyttären poika oli äskettäin meillä yökylässä, hän halusi rukoilla: Pikku enkeli tänne lenteli, siunaa sinua, siunaa minua, kiitos Herralle.

Vasalammelle on jäänyt vahvasti mieleen oma konfirmaatiopäivä. Rippikirkossa veisattiin virsi Jo varhain, Herra, annoit. Sen sanoma kasteen liiton armosta ja suojasta vaaroja vastaan on tullut elämässä todeksi.

– Kirkko on läheinen paikka, jumalanpalvelukseen mennessä tuntuu kuin kotiinsa menisi. Sielläkin saa rukoilla. Olemme olleet aktiivisesti mukana myös Kansanlähetyksen toiminnassa.

Viime aikoina Jaakko ja Raija Vasalammen sydämellä ja rukouksissa on ollut erityisesti vakavasti sairastunut lapsenlapsi. Myös Vasalampien ystävät rukoilevat, että nuoren ihmisen kärsimyksiin löytyisi hyvä apu.

– Joskus Jumala vastaa rukouksiin äkkiä, joskus siinä menee pidemmän aikaa. Saattaa tulla mieleen, että menikö rukous hukkaan. Mutta kyllä ne aina kuullaan.

Rukous on aika hyödyllinen taito, ajattelee lukiolainen Jarno Tourunen Lappeenrannasta.
Kuva: Vilma Scharin

Rukous lohduttaa stressissä

Rukous tuo arkeeni lohdutusta ja jaksamista, sanoo isosena toiminut ja rippikoulun apuohjaajakoulutuksessa oleva lukiolainen Jarno Tourunen, 17, Lappeenrannasta.

– Rukous on sellaista Jumalan ja ihmissydämen välistä keskustelua. Se on aika hyödyllinen taito. Rukoilen erityisesti silloin, jos edessä on joku stressaava tapahtuma. Otan pienen hetken ja juttelen hiljaa mielessäni Jumalalle ja yritän rauhoittua. Se tuo turvaa.

Kun stressaavasta hetkestä sitten pääsee yli ja kaikki menee hyvin, Tourunen tuntee kiitollisuutta.

– Siinä tulee tavallaan sellainen olo, että sai rukousvastauksen.

Tourunen oppi pitämään rukousta normaalina osana arkea jo pikkulapsena. Hän kävi vanhempiensa kanssa kirkossa, seurasi ortodoksiäidin rukouksia kotona ja rukoili iltaisin isän kanssa Levolle lasken Luojani.

– Siinä siunattiin tuleva yö ja seuraava päivä. Se tuntui kivalta ja turvalliselta. Isä sanoo, että rukous on hengen ravintoa. Sillä tavalla olen itsekin kokenut.

Puhun usein Jeesukselle ja Jumalalle kuin he olisivat tässä läsnä, kertoo Leena Kilpeläinen Hyrynsalmelta. Kuva: Leena Kilpeläinen

Päivä käyntiin polvirukouksella

Rukous on minulle yhtä tärkeää kuin syöminen, kertoo opettaja Leena Kilpeläinen, 67, Hyrynsalmelta. Hän ehti jo jäädä eläkkeelle, mutta palasi täysiaikaisesti yläkoulun matemaattisten aineihden opettajaksi, kun hänen seuraajansa jäi virkavapaalle.

– Aloitan jokaisen päiväni polvirukouksessa ja pyydän johdatusta, varjelusta ja siunausta itselleni ja läheisilleni. Sen jälkeen luen Raamattua. Olen huomannut, että rukouselämä on sitä rikkaampaa, mitä paremmin tuntee Raamattua.

– Joskus vetoan Jumalan sanaan rukoillessani. Joskus taas mieleeni putkahtelee Raamatun kohtia. Uskon, että Pyhä Henki antaa niitä ja puhuu minulle niiden kautta.

Kilpeläinen kulki pikkutyttönä kummitätien pitämässä pyhäkoulussa maatalon pirtissä. Pyhäkoulutaulu tarroineen on hänellä edelleen tallessa. Lapsen usko syttyi.

– 25-vuotiaana tulin niin sanotusti uskoon ja lähdin taivastielle, enkä ole sitä katunut. Liityin helluntaiseurakuntaan ja sain armolahjojakin.

1990-luvun lopulla Kilpeläinen liittyi takaisin luterilaiseen kirkkoon.

– Olen kova käsityöihminen ja vetänyt täällä Hyrynsalmen seurakunnassa käsityöpiiriä lähetyksen hyväksi. Takana on myös useita kausia luottamushenkilönä. Nykyisin olen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja.

Leena Kilpeläisen sydäntä lähellä on nimenomaan vapaa rukous omin sanoin.

– Olen yksin elävä ihminen ja puhun usein Jeesukselle ja Jumalalle kuin he olisivat tässä läsnä. Lisäksi minulla on eri puolilla Suomea pari ystävää, joiden kanssa rukoilemme puhelimessa.

– Toisaalta valmiissakin teksteissä on voimaa. Kerran, kun minulla oli ahdistava olo ja sielunvihollinen kiersi minua, lausuin ääneen uskontunnustuksen ja tilanne laukesi. Myös Isä meidän -rukous ja Herran siunaus ovat tärkeitä.

Kilpeläisen mukaan usko rukouksen voimaan kasvaa, mitä enemmän rukoilee. Jumala kuulee suuret ja pienet asiat.

– Melkein ihmeellisimmältä tuntuu, kun suuri Jumala vastaa ihan pieniin arjen rukousaiheisiin. Jumala on luvannut, että etsivä löytää, ja tämä on totta myös kadonneiden avaimien kohdalla.

Kilpeläinen painottaa, että Jumala on pyhä eikä häntä voi komentaa. Mutta samalla hän on rakastava Isä, jolle saa puhua omin sanoin sydämeltään kaiken.

Rukous on arjen turvatankkausta – sairaanhoitaja rukoilee kanyylia laittaessaan ja opiskelija saa lohtua stressiin