RT: Kansanryhmää vastaan kiihottamisesta epäillyllä Sebastian Tynkkysellä on seurakunnan luottamus

Muslimipuheistaan poliisitutkintaan joutuneella Sebastian Tynkkysellä (ps.) on Tuiran seurakunnan luottamus, kertoo Oulun seurakuntien lehti
Rauhan Tervehdys.

Tynkkynen on paitsi perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtajaa myös Tuiran seurakunnan luottamushenkilö.

Tynkkystä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tutkintapyynnön tekijän mukaan hän on levittänyt valheellisia ja vihamielisiä tietoja maamme muslimiväestöstä. Tynkkynen itse on kieltänyt syyllistyneensä rikokseen.

Rauhan Tervehdyksen haastattelema Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen toteaa pitävänsä Tynkkystä syyttömänä kunnes toisin todistetaan. Siksi Tynkkynen voi ainakin toistaiseksi jatkaa Tuiran seurakuntaneuvostossa.

– Ymmärtääkseni tällä hetkellä on kyse poliisin suorittamasta esitutkinnasta. Jokaista on kohdeltava syyttömänä ja hän on syytön, ellei häntä ole oikeusistuimessa tuomittu. Tämä koskee myös toimintaa seurakunnan luottamustoimessa, Pesonen sanoo lehden haastattelussa.

Pesonen kertoo, ettei ole tutustunut Sebastian Tynkkysen lausuntoihin. Hän kuitenkin korostaa, että kirkon opetus kutsuu vieraanvaraisuuteen ja rakkauteen muita ihmisiä kohtaan siitä riippumatta, ovatko he muslimeja vai kristittyjä.

Kuva: Sebastian Tynkkysen pressikuva

Edellinen artikkeliTampereen hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeli”Mehän teemme aina suoraa lähetystä” – Papit vihkivät avioliittoon suorassa radiolähetyksessä

Ei näytettäviä viestejä