Risto Soramies erotettiin pappisvirasta

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on päättänyt erottaa Lähetyshiippakunnan piispan, rovasti Risto Soramiehen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvirasta. Lakimiesasessori Jorma Juutilainen vahvisti asian Kotimaa24:lle iltapäivällä.

Kapitulin tiedotteen mukaan Soramies menettää pappisvirkansa tästä päivästä lukien.

Tampereen hiippakunnan papistoon kuuluva Risto Soramies asetettiin Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispan virkaan 4.5.2013. Tampereen tuomiokapitulilla oli tiedotteensa mukaan Suomen luterilaisen kirkon kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen sekä edelleen Soramiehen toimittamaan pyydettyyn kirjalliseen vastineeseen nojaten perusteltua syytä epäillä Soramiehen näin toimiessaan rikkoneen pappisviran velvollisuuksia. Tuomiokapituli päätti 7.8.2013 pidättää Soramiehen pappisvirasta epäiltyyn pappisviran velvollisuuksien rikkomiseen liittyvien tutkimusten ajaksi.

Tuomiokapituli katsoo nyt selvitetyksi, että rovasti Risto Soramies on toiminut vastoin pappisvirkansa velvollisuuksia. Kapitulin mukaan hän on antanut vihkiä itsensä kirkkoon epäselvässä suhteessa olevan Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta -nimisen yhdistyksen piispaksi vailla kirkkolain suomaa oikeutusta, hiippakuntaa ja virkaa. Kapituli katsoo, että Soramies on ryhtynyt oikeudettomasti käyttämään piispanviran ulkoisia tunnusmerkkejä ja ilmoittanut tehtäviinsä piispana kuuluvan lähetyshiippakunnan pappien tukemisen ja sen seurakuntien kaitsennan sekä uusien pappien vihkimisen.

”Näin menetellessään ja ryhtymällä uskonnollisen yhdyskunnan johtavaan tehtävään kirkkomme jäsenistöä harhauttavalla tavalla ilman kirkkolaista tai -järjestyksestä saatavaa oikeutusta Risto Soramies on rikkonut 29.12.1985 vannomansa pappisvalan sekä osoittautunut ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina”, tuomiokapituli katsoo.

Uutista täydennetty Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin tiedotteen tiedoilla kello 16.57.

Lue myös: Piispa Soramiehen erottamisesta: Hajaannusta vaikea korjata

Soramies näkee toimineensa pappisvalansa mukaisesti

Edellinen artikkeliSalmi pitää Rauhan Aseman lakkauttamista poliittisena
Seuraava artikkeliPiispa Soramiehen erottamisesta: Hajaannusta vaikea korjata

Ei näytettäviä viestejä