”Rehellinen ja avoin hengellisen matkan kuvaus” – Anni Pesosen Credo – Tieni mystiikkaan on Vuoden kristillinen kirja 2021

Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen valitsi Vuoden kristillinen kirja 2021 -kilpailun voittajaksi nurmijärveläisen seurakuntapastorin, teologian tohtori Anni Pesosen kirjan Credo – Tieni mystiikkaan (Basam Books). Voittaja julkistettiin Helsingin kirjamessuilla 31.10.

Leppänen perusteli valintaa kolmella seikalla. Ensinnäkin Pesosen kirja tallentaa yhden ihmisen hengellistä pohdintaa poikkeusaikana. Kirja on kiinnostava ajankuva.

”Pesonen kuvaa, kuinka korona sulki yhteiskunnan ja antoi aikaa ajatella ja vei lopulta kirjoittamaan omasta jumalasuhteesta. Credo tallentaa Pesosen kokemuksen, mutta samalla yksityinen on usein myös yleistä.”

Toiseksi Pesosen kirja on Leppäsen mukaan rehellinen ja avoin hengellisen matkan kuvaus. Kirjoittajan omat elämänvaiheet kietoutuvat osaksi hän hengellistä matkaansa ja vaikuttavat hänen jumalasuhteeseensa ja raamatuntulkintaansa.

”Pesosen usko elää vapaudesta, ei pakotetusta kaavasta. Juuri tällaista vapautta kristillinen kirkko nyt tarvitsee. Credo on luontevaa puhetta hengellisyydestä, joka läpäisee arjen”, Leppänen sanoi ja piti virkistävänä, ettei kirja rakennu uhkakuvien varaan eikä katse ole kirkon rakenteissa tai toiminnan kehittämisessä, vaan henkilökohtaisessa jumalasuhteessa.

Kolmanneksi, Leppänen perusteli, Pesonen kuljettaa lukijaa sanattoman rukouksen ja keskiajan mystikkojen maailmaan.

”Raamatuntutkijan otteella Pesonen osoittaa polkuja tämän päivän etsijöille ja pohdiskelee, kuinka Jeesuksen opetukset Jumalan valtakunnasta liittyvät myös mystiseen kokemukseen Jumalasta.”

Leppänen sanoi pitävänsä siitä, kuinka Pesosen kirja luontevalla tavalla on osa kustantajan muuta tuotantoa, jossa käsitellään myös elämänkatsomuksellisia asioita.

Kustantaja, Basam Books, kuvailee itseään verkkosivullaan: ”Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.”

Basam Booksin erilaista henkisyyttä esittelevän sarjan pohjalta syntyi vuonna 2016 itsenäinen Viisas Elämä -kustantamo.

Vuoden kristillinen kirja 2021 -kisan voittaja palkittiin 2 000 euron rahapalkinnolla.

Yleisöäänestyksen voitti Jaakko Pirttiahon kirjoittama Rakkaat raajarikot (Päivä).

Lue myös:

Pääkirjoitus: Kristillisen kirjan palkinnosta kilpailevien teosten lista on epätasaisuudessaan hämmentävä

Vuoden kristillinen kirja palkitaan taas, mutta mikä tekee kirjasta kristillisen? – Tässä 15 määritelmää

Piispa Mari Leppänen jakaa Vuoden kristillinen kirja -palkinnon Helsingin Kirja­messuilla loka­kuun viimeisenä päivänä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Ketkä seisovat alttarilla? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliJouluradio aloitti – teemoina nostalgia, retro ja kaiho

Ei näytettäviä viestejä