Räsänen ja Henriksson aikovat tavata Jehovan todistajia

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) ja kirkollisista asioista vastaava ministeri Päivi Räsänen (kd) tapasivat tänään torstaina ja keskustelivat Uskontojen uhrien tuki ry:n selvityksestä, joka käsittelee Jehovan todistajien oikeuskomiteoita.

Keskustelujensa seurauksena ministerit haluavat tavata Jehovan todistajien johtoa.

– Kutsumme ja pyydämme Jehovan todistajat ja heidän edustajansa keskustelutilaisuuteen. Ihan epävirallisesti käymme keskustelua ja kannustamme siihen, että perus- ja ihmisoikeudet huomioitaisiin heidän toiminnassaan ja he pohtisivat, miten ne toteutuvat. Ajatus on, että minä ja oikeusministeri olisimme keskustelutilaisuudessa läsnä, Räsänen kertoo Kotimaa24:lle.

Uskontojen uhrien tuki ry:n selvityksen mukaan Jehovan todistajissa synnintekijöinä pidettyjä muun muassa eristetään läheisistään. Selvityksen mukaan jotkut heistä olisivat päätyneet itsemurhaan.

Räsäsen ja Henrikssonin tämänpäiväiseen keskusteluun osallistuivat myös virkamiehet opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä oikeusministeriöstä.

– Totesimme, että koko kysymys liittyy oleellisesti perusoikeuksiin ja uskonnonvapauslain tulkintaan. Siihen kuuluu uskonnollisen yhdyskunnan autonomia ja oikeus kuulua yhdyskuntaan sekä toisaalta yksilön oikeus esimerkiksi erota uskonnollisesta yhdyskunnasta ilman mitään ihmisoikeuksien tai perusoikeuksien loukkausta. Uskonnonvapauslain mukaan uskonnollisen yhdyskunnan on toteutettava tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Räsänen toteaa, etteivät poliitikot voi määritellä sitä, missä uskonnollisen yhdyskunnan toiminnassa menevät laillisuuden rajat. Nämä päätökset saadaan oikeusvaltiossa vain tuomioistuimesta.

Paljon viestejä entisiltä ja nykyisiltä todistajilta

Räsänen nostaa Kotimaa24:n haastattelussa esiin myös sen, että uskonnonvapauslain mukaan rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan kotipaikan alioikeus voi opetusministeriön, virallisen syyttäjän tai yhdyskunnan jäsenen kanteesta julistaa yhdyskunnan lakkautetuksi. Tämä edellyttäisi, että yhdyskunta olisi toiminut olennaisesti vastoin lakia tai yhdyskuntajärjestyksessä määrättyä tarkoitustaan. Jos yleinen etu ei vaadi yhdyskunnan lakkauttamista, yhdyskunnalle voidaan lakkauttamisen sijasta antaa varoitus.

– Tämän kerron vaan ihan periaatteellisena asiana. Ei mitään sellaista ole tullut eteen, että tällaiseen oltaisiin tarttumassa. Eikä sitäkään tehtäisi minkään ministeriön toimesta. Siinäkin on oikeuslaitos, joka voi sen päätöksen tehdä. Jos oikeuslaitos tällaiseen päätyisi, pitäisi varmasti olla aika hyvät perustelut, koska se päätös koskettaisi aivan oleellisesti uskonnonvapautta, joka on perusoikeus.

– Siltä pohjalta, mitä itse olen nähnyt näitä selvityksiä Jehovan todistajista, on todella vaikea ottaa kantaa siihen, onko mitään lainvastaista tapahtunut. Tämä on varmasti keskustelun paikka. Vapaassa yhteiskunnassa yhdyskunnilla itsellään on myös mahdollisuus käydä omaa keskustelua ja pohdintaa siitä, miten jäsenten oikeudet toteutuvat. Tämä on tulevan Jehovan todistajien kanssa käymämme keskustelunkin tavoite, Räsänen sanoo.

Sisäministeri Räsänen on saanut kuluvan viikon sisällä paljon viestejä ja kirjeitä niin entisiltä kuin nykyisiltä Jehovan todistajilta. Niissä on arvioitu oikeuskomiteamenettelyä puolesta ja vastaan.

– Itseäni on hätkähdyttänyt, että siellä on selvästi joukossa rikosasioita, joita on käsitelty oikeuskomiteoissa – esimerkkinä raiskaustapaus, jonka käsittely kuuluisi oikeuslaitokselle sen sijaan, että annetaan jotain karttamisseurauksia.

Lue myös: Arkkipiispa Mäkinen kommentoi selvitystä Jehovan todistajien oikeuskomiteoista

Räsänen tuoreesta selvityksestä: ”Kannan huolta uskonnonvapauden toteutumisesta”

Ministeri Henriksson, onko maassamme rinnakkainen oikeusjärjestelmä?

Uskontojen uhrit: Jehovan todistajien oikeuskomiteat johtaneet jopa itsemurhiin

Henriksson painottaa hyväksikäyttötapausten ehkäisemisessä uskonnollisten yhteisöjen vastuuta

Edellinen artikkeliKirkolliskokousedustaja: Tulevaisuuden kirkossa neljännes vähemmän työntekijöitä
Seuraava artikkeliLempäälän rauhanyhdistyksen asioista keskustelu

Ei näytettäviä viestejä