Raamatuntutkijasta kirkon epähenkilöksi

Kirjasyksyn mielenkiintoisimpiin uutuuksiin kuuluu professori Heikki Räisäsen muistelmat. Vuonna 1942 syntynyt emeritusprofessori on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista tieteentekijöistä, jota arvostetaan Uuden testamentin tutkimuksen ohella myös muun muassa Koraanin tuntijana. Kotimaassa hänet kuitenkin muistetaan kiivaan raamattukeskustelun osapuolena 1970–80-luvuilta.

Espoossa nuorena seurakuntapappina työuransa aloittanut Räisänen vaihtoi kirkollisen uran yliopistotutkimukseen. Tutkimustuloksista vedetyt johtopäätökset olivat törmäyskurssilla kirkon silloisten teologisten linjausten kanssa. Kun Räisänen lisäksi puolusti julkisuudessa näkemyksiään, tie kirkolliseksi epähenkilöksi oli valmis. Räisästä ei esimerkiksi pyydetty mukaan lopulta liki 20 vuotta kestäneeseen uuden raamatunkäännöksen valmisteluun, vaikka olisi ollut tehtävään pätevimmästä päästä.

Teräväkynäinen, kirkon uskon romuttajaksi leimattu professori yllättää monet paikalle tullessaan. Räisänen puhuu hillitysti ja rauhallisesti ja varsin usein myös pilke silmäkulmassa.

– En mielestäni edes kirjoita kovin poleemisesti. Kuva minusta isona pahana sutena on peräisin raamattudebateista kirkon piirissä. Kohdatessa monet ovat olleet varmaan pettyneitä, että tuommoinenko se vain olikin, Räisänen hymähtää.

Heikki Räisäsen pöytälaatikossa on edelleen 1965 vastaanotettu valtakirja pappina toimimiseen. Räisänen kertoo, että hänen suhteensa pappeuteen on kaikki vuosikymmenet kahtiajakoinen.

– Minut vihittiin papiksi 23-vuotiaana. Kokemukseni oli niin jännitteinen, etten olisi enää ottanut vihkimystä muutamaa vuotta myöhemmin. Olisin saattanut päässyt kaikesta paljon vähemmällä. Mutta kun pappeus on vastaanotettu, ei siitä niin vain riuhtaise itseään irti.

Kulttuurikristitty on termi, jonka Räisänen on ottanut käyttöön luonnehtimaan henkilöä, joka ei sinällään joko osaksi tai kokonaan usko kirkon oppeihin, mutta jolle traditio ja siihen liittyminen ovat tärkeitä.

– Ateisti-termi särähtää korvaani, koska siihen liittyy vapaa-ajattelun puolelta tulevia, ei aina kovin rakentavia assosiaatioita. Suosittelen kulttuurikristitty-termiä niille, jota eivät voi katsoa olevansa tunnustavia kristittyjä mutta arvostavat kristillistä perinnettä ja kamppailevat sen kanssa. Se on ikään kuin positiivinen versio tapakristittynä olemisesta, Räisänen tuumaa.

Emeritusprofessori Heikki Räisänen on haastateltavana Yle Radio1:n Horisontti-ohjelmassa sunnuntaina 31.8. Ohjelma alkaa klo 11.

Edellinen artikkeliTutkija: Avioliitto parisuhteen muotona menettänyt painoarvoaan
Seuraava artikkeli”Raamatussa näkyy myös inhimillisyys”

Ei näytettäviä viestejä