Professori: Esikoislestadiolaisten ehtoollinen on ongelmallinen, mutta ehkä oikea

Kalifornialaisen Fullerin teologisen seminaarin systemaattisen teologian professori Veli-Matti Kärkkäinen arvioi, että esikoislestadiolaisten maallikkojen toimittama ehtoollinen voi periaatteessa olla oikea ”ontologisesti”, mutta sen suorittaminen luterilaisen kirkon järjestyksen vastaisesti on ongelma.

– Ei Uudessa testamentissa sanota, että ehtoollisen toimittamisessa tarvittaisiin joku siihen erityisesti kutsuttu henkilö. Eihän esimerkiksi helluntaiseurakunnissakaan yleensä ei ole pappeja, vaan vanhimmat siunaavat niissä leivän ja viinin. Tässä mielessä tällainen ehtoollinen on oikea, Kärkkäinen sanoo.

Kärkkäinen korostaa, ettei hän tunne lestadiolaisuutta erityisen hyvin, vaan kommentoi asiaa lukemansa ja kuulemansa perusteella.

Kärkkäinen on arvioinnissaan hieman eri linjoilla kuin Martti Lutherin ehtoollisteologiasta väitellyt Kuopion piispa Jari Jolkkonen. Kotimaan haastattelussa (10.12.) Jolkkonen arvioi, että ”on epävarmaa, onko se (esikoislestadiolaisten maallikkojen toimittama ehtoollinen) pätevä ja vaikuttava”.

Suomen esikoislestadiolaisten ensimmäinen maallikkojen toimittama ehtoollinen vietettiin viime lauantaina Mikkelissä.

Ongelmana esikoislestadiolaisten nyt Suomessa toteuttamassa ehtoollisessa Kärkkäinen pitää kirkkojärjestyksen ja tunnustuksen vastaista toimintaa.

– Traditionaalisissa kirkoissa on ajateltu, että sakramenttien toimittamiseen tarvitaan siihen julkisesti kutsuttu ja erotettu henkilö. Mielestäni on väärin, että kirkkokunnan sisällä toimitaan yhteistä järjestystä vastaan. Mutta on sitten eri asia, jos eri mieltä oleva joukko perustaisi oman kirkkokuntansa, Veli-Matti Kärkkäinen sanoo.

Veli-Matti Kärkkäinen on Yhdysvaltojen evankelis-luterilaisen kirkon (ELCA) pappi. Hän toimii professorinvirkansa ohessa osa-aikaisena pappina ELCA:n suomenkielisessä seurakunnassa Kaliforniassa. Aikaisemmin Kärkkäinen oli pitkään helluntaiseurakunnan jäsen ja saarnaaja. Hän on myös Helsingin yliopiston ekumeniikan dosentti.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös

Piispa: Esikoislestadiolaisten ehtoollinen on laiton

Tuomiorovasti esikoislestadiolaisten toimista: Olen murheellinen

Herätysliiketutkija: Esikoislestadiolaisten irtiotto on historiallinen

Edellinen artikkeliKeskusta: Myös kirkko rakentamaan kotouttamispolitiikkaa
Seuraava artikkeliVanhanen: Koraanin ja Raamatun elämänohjeet tukevat toinen toisiaan

Ei näytettäviä viestejä