Pro ecclesia -mitali neljälle – myöntämisperusteita tarkennettiin

Kirkkohallituksen täysistunto on muuttanut vuonna 2015 hyväksytyt Pro ecclesia -mitalin säännöt kunniamerkkiasiain neuvottelukunnan esityksestä. Myöntämisperusteet kirjattiin aiempaa selkeämmin. Kirkkohallituksen mukaan mitalia haetaan usein henkilöille, joiden toiminta on keskittynyt seurakuntatasolle. Sääntöihin tarkennettiin, että kirkkohallitus voi myöntää mitalin henkilölle, joka on erityisen ansioitunut kirkon työssä paitsi seurakunnan, myös hiippakunnan ja kokonaiskirkon tasolla.

Täysistunto myönsi vuoden 2020 Pro ecclesia -mitalit valtiotieteen lisensiaatti Maria Kaisa Aulalle (Lapuan hiippakunta), seurakuntaneuvos Risto Rasimukselle (Mikkelin hiippakunta), hallintopäällikkö Juha Korhoselle (Mikkelin hiippakunta) ja talousneuvos Vesa V. Viitaniemelle (Turun arkkihiippakunta).

Vuosina 2007–2019 kunniamerkkejä on jaettu yhteensä 66 kappaletta.

Esityksiä kirkollisten kunniamerkkien myöntämisestä voivat tehdä kirkkohallitus, kirkon ulkoasiain neuvosto sekä hiippakuntien tuomiokapitulit, joille seurakunnat ja kirkolliset järjestöt lähettävät omat kunniamerkkejä koskevat esityksensä. Myös kirkon kunniamerkkiasiain neuvottelukunta voi omasta aloitteestaan esittää kunniamerkin myöntämistä.

Pro ecclesia -mitalin lisäksi kirkollisia kunniamerkkejä ovat Pyhän Henrikin risti ja Mikael Agricolan risti.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMiksi kirkosta erotaan? – Syihin voi tutustua Tampereen yliopiston Tietoarkistossa
Seuraava artikkeliKommentti: Jaksaa, jaksaa! – Koronarajoitusten noudattamisessa ollaan kuolemankierroksella

Ei näytettäviä viestejä