Pitääkö piispojen puuttua siihen, jos lähetysjärjestö palkkaa vain miespappeja? – Kirkon lähetystyön keskus kommentoi

Kirkon lähetystyön keskuksen vs. johtaja Elina Hellqvist. Kuva: Jukka Granström

Kirkon lähetysjärjestöjen suhde naisten pappeuteen on herättänyt jälleen julkista keskustelua.

Taustalla on piispainkokouksen ilmoitus kirkon lähetysjärjestöjen kanssa käydyistä ohjauskeskusteluista. Piispainkokous totesi 7.12., että kaikki kirkon seitsemän lähetysjärjestöä ovat noudattaneet Yhteinen todistus -asiakirjassa esitettyjä toimintaperiaatteita ja lähetystyön perussopimusta. Ohjauskeskustelujen osapuolina olivat Kirkon lähetystyön keskus (KLK) ja järjestöt.

Vuonna 2013 ensi kertaa allekirjoitetussa perussopimuksessa määritellään periaatteet, joita järjestö noudattaa, kun se toteuttaa lähetystehtävää Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Lähetysjärjestöjen yhteistyön luterilaisten seurakuntien kanssa ja seurakunnissa on toimittava yhteisesti sovituilla ehdoilla. Tämä koskee muun muassa suhtautumista naisten pappeuteen.

Sopimuksella ei puututa järjestön yksityisoikeudelliseen asemaan eikä esimerkiksi siihen, miten lähetysjärjestöt suhtautuvat virkakysymykseen omassa toiminnassaan. Osa lähetysjärjestöistä suhtautuu naisten pappeuteen torjuvasti eikä rekrytoi papiksi vihittyjä naisia tehtäviinsä.

Joukko kirkolliskokousedustajia kirjoitti Kotimaa.fi:n lukijablogeissa 11.12. julkaistun mielipidekirjoituksen, jossa todettiin, että piispainkokous antaa päätöksellään järjestöille mandaatin jatkaa räikeää syrjintää ja vahingoittavaa opetusta niin kotimaassa kuin kohdemaissakin.

Mielipidekirjoituksen mukaan kirkon lähetystyön toimintaperiaatteissa todetaan, että lähetystyötä toteutettaessa kirkon lähetysjärjestöjen tulee toimia kirkon päätöksen mukaan. Kirjoittajien mielestä tämän pitäisi ulottua järjestöjen rekrytointipolitiikkaan.

"Vain miespuolisia pappeja palkkaavat järjestöt ovat kirkon siunauksella ja rahoituksella toimivia työnantajia, jotka harjoittavat systemaattista syrjintää", mielipidekirjoituksessa todettiin.

Kirjoituksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Ohjauskeskustelujen profiilia halutaan nostaa

Kirkon lähetystyön keskuksen vs. johtajan Elina Hellqvistin mukaan piispainkokous halusi tällä kertaa vahvistaa rooliaan ohjauskeskustelujen valvojana.

– Nyt piispainkokous lisäsi tiedoksi saamisen ohella lauselman siitä, että piispainkokous toteaa järjestöjen noudattaneen perussopimusta, Hellqvist sanoo.

Taustalla ovat Hellqvistin mukaan Kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtajan, piispa Jari Jolkkosen kanssa käydyt keskustelut, joissa on toivottu, että ohjauskeskustelujen profiili ja merkitys nousisivat.

Piispainkokouksen päätös oli yksimielinen.

Hellqvist toteaa, että kirkolliskokousedustajien kirjoitus ei ole ensimmäinen kerta, kun ohjauskeskusteluihin ja niiden vastaanottoon piispainkokouksessa kiinnitetään huomiota.

– Näkisin, että taustalla on tarve saada tietoa näistä prosesseista. Tämä on ollut meillä tiedossa ja meillä on pyrkimys kehittää prosessia, jotta seurakunnat saisivat tarvitsemaansa tietoa, kun ne omia rahoituspäätöksiään varten käyvät keskusteluja yhteistyöstä lähetysjärjestöjen kanssa.

Hellqvist painottaa, että perussopimuksessa käsitellään järjestöjen lähetystyötä, ei niiden asemaa herätysliikkeinä.

– Yhteinen todistus -asiakirjassa on kaksi mainintaa virkakysymyksestä. Kotimaantyön osalta todetaan, että järjestöt noudattavat seurakuntien käytäntöä toimiessaan seurakuntien kanssa kirkon vuoden 1986 päätöksen mukaisesti. Järjestöjen omaan toimintaan se ei ota kantaa.

Kirkon vuoden 1986 päätös viittaa vuoteen, jolloin Suomen evankelis-luterilainen kirkko teki päätöksen naisten pappeudesta.

Jos ongelmia, esimerkiksi työvuorojärjestelyjä, ilmenee, on niihin Hellqvistin mukaan tartuttava.

– Se, keitä järjestöt palkkaavat, ei kuulu sopimuksen piiriin. Mainitun kirjoituksen kirjoittaneilla kirkolliskokousedustajilla on tästä erilainen käsitys.

Lähetysjärjestöjen valvonta on piispainkokouksen tehtävä

Seurakunnilla on oikeus pitää yhteyttä järjestöihin ja käydä omia keskustelujaan niiden kanssa. Valvonta on piispainkokouksen tehtävä.

– Pieniltä järjestöiltä on saatu sellaistakin palautetta, että niissä koetaan kuormittavaksi käydä seurakunnissa läpi samoja kysymyksiä, joista Kirkon lähetystyön keskuksen ohjauskeskusteluissa on jo puhuttu.

Samaan asiaan kiinnitetään huomiota myös 16 vantaalaisen seurakunnan luottamushenkilön julkilausumassa, joka on niin ikään julkaistu Kotimaa.fi:n lukijablogeissa.

Hellqvist pitää hyvänä, että lähetysjärjestöjen ja kirkon suhteesta käydään keskustelua. Keskushallinnossa pyritään hänen mukaansa jatkossa aikaistamaan ohjauskeskusteluja, jotta niiden tulokset ehtisivät jatkossa jo lokakuun piispainkokoukseen.

– Pyrkimyksenä on, että piispainkokouksen asiasta antama informaatio olisi seurakuntien saatavilla ajoissa, kun seuraavan vuoden talousarvioista päätetään.

Hellqvist toteaa, että ohjauskeskustelujen yksi tarkoitus on rakentaa luottamusta lähetysjärjestöjen ja kirkon välille. Siihen kuuluu, että pelisäännöt ovat tiedossa.

– Toivoisin, että pappisviran ja yhteistyön osalta päästäisiin jo eteenpäin ja voisimme keskustella enemmän kirkon missiosta, lähetystyön sisällöistä, kirkosta globaalina toimijana ja niistä globaalin kirkon äänistä, jotka lähetystyön kautta tulevat meille.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.