Jos sanaristikossa olisi vihje ”paimenen verbi” ja vastaukseksi haettaisiin seitsemän kirjaimen sanaa, vastaus olisi kaitsea.
Verbistä johdettu käsite kaitsenta on kirkollista kieltä, joka vilahtaa silloin tällöin myös suuren yleisön silmiin. Kun Oulun tuomiokapituli joulukuussa päätti olla rankaisematta kolmea pappia, jotka olivat vihkineet samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, kapituli ilmoitti antaneensa asian piispan kaitsentaan.
Moni pysähtyi uutisen luettuaan kysymään, mitä ihmettä kaitsenta oikein tarkoittaa. Mitä piispa tekee papeille, kun hän kaitsee heitä? Milloin piispa Jukka Keskitalon kaitsenta tapahtuu tai tapahtui?
Kysytään Keskitalolta itseltään.
– Piispan ja papin väliset keskustelut ovat luottamuksellisia, joten en lähde niitä tässäkään yksittäistapauksessa avaamaan, Keskitalo vastaa mutta tähdentää, että kaikki papit ovat koko ajan piispan kaitsennassa, koska piispa on kirkkojärjestyksen mukaan ”seurakuntien ja pappien ylin kaitsija”.
Raamatussa ja kirkon perinteessä sana kaitsenta ei Keskitalon mielestä kerro vieraannuttavuudesta tai holhouksesta.
– Päinvastoin ajattelen, että kirkon on hyväkin vaalia sellaisia ilmauksia, jotka kantavat sisällään hengellistä merkitystä, eikä kopioida käsitteitään sokeasti esimerkiksi liike-elämän kielestä. Kaitsenta on luonteeltaan vuorovaikutuksellista kohtaamista piispan ja papin välillä.
Espoon piispa Kaisamari Hintikka ajattelee, että agraarikulttuurissa lauman kaitseminen avautui monisyisempänä tehtävänä kuin mihin se nyt on typistynyt.
– Se, mikä alun perin on ymmärretty vastuun kantamisena ja huolehtimisena siitä, että kaikki pysyvät joukossa mukana, nähdään nyt kontrollina ja ihmisen yksilönvapauden rajoittamisena.
Miltä tuntuu olla kaitsija? Entä miten papit suhtautuvat piispojen mielestä kaitsentaan? 22.1. ilmestyneen Kotimaan laajassa jutussa asiaa pohtivat Jukka Keskitalon ja Kaisamari Hintikan lisäksi Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura. Voit tilata Kotimaan näköislehden täältä.