Piispat vetoavat ilmaston puolesta: "Meidän ihmisten on herättävä tekojemme seurauksiin"

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat vetoavat paastonajan alkaessa ilmaston puolesta.

"Vetoamme valtiovaltaan, yrityksiin, yhteisöihin ja kansalaisiin, että yhdessä tekisimme kaikkemme ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Tähän paastoon kutsumme kaikkia – että meillä kaikilla olisi toivo", vetoomuksessa sanotaan.

Kannanotto on osa piispojen tervehdystä paaston alkaessa tuhkakeskiviikkona. Piispojen paastokirjeen ovat allekirjoittaneet kaikki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat.

Kirkon oma, viime viikolla hyväksytty energia- ja ilmastostrategia tavoittelee kirkon hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä.

"Kannustamme seurakuntia ja kaikkia kirkon toimijoita noudattamaan strategian suosituksia, liittymään Kirkon ympäristödiplomiin ja jatkamaan aktiivista ympäristötyötä", piispojen kirjeessä sanotaan.

Paastonaika alkaa kirkkovuodessa laskiaisen jälkeen, tuhkakeskiviikkona. Piispat muistuttavat kirjeessään, että paasto on parannuksentekoa, sen ymmärtämistä, että oma käyttäytyminen vaatii muutosta.

"Itsetutkiskelua, parannusta, sovintoa ja toivoa tarvitaan juuri nyt myös siksi, että ilmaston lämpeneminen uhkaa tulevaisuuttamme. Meidän ihmisten on herättävä tekojemme seurauksiin ja käytävä työhön tilanteen korjaamiseksi. Olemme vastuussa haavoittuvassa asemassa olevista lähimmäisistämme, tulevista sukupolvista ja koko luomakunnasta."

Tuhkakeskiviikosta alkaa myös kirkon Ekopaasto-kampanja, joka jatkuu 20.4. saakka. Kahdeksatta kertaa toteutettavassa kampanjassa innostetaan suomalaisia liittymään pääsiäispaastoon tavalla, joka osaltaan auttaa myös hillitsemään ilmastonmuutosta.

Piispojen paastokirje on kokonaisuudessaan täällä.

Kuva: Olli Seppälä. Ilmastomielenosoitus Helsingissä lokakuussa 2018.

Lue myös:

Tavoite nuijittiin pöytään: Kirkosta hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.