Piispa Seppo Häkkinen ja dosentti Niko Huttunen Kanavassa: Laillisuus­valvontaan ja lain­valmisteluun on pesiytynyt uskonnon­vastainen tendenssi

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja Kirkon tutkimuskeskuksen vs. tutkija, Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Niko Huttunen kirjoittavat tuoreessa Kanava-lehdessä (8/2021) aiheesta ”Miksi uskonnosta on tullut vaarallista?”.

Kirjoittajat käsittelevät erityisesti sotilasvalan asemaa. Laillisuusvalvontaan ja lainvalmisteluun on heidän mukaansa pesiytynyt uskonnonvastainen tendenssi.

Artikkeli on julkaistu myös Mikkelin piispan kotisivuilla.

Kirjoittajat toteavat, että eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen vuoden 2013 lausunnon mukaan varusmies sai valita sotilasvalan ja vakuutuksen välillä riippumatta siitä, kuuluuko hän johonkin uskontokuntaan. Tilanne on kuitenkin kääntynyt Häkkisen ja Huttusen mukaan päälaelleen: vuonna 2021 eduskunnan oikeusasiamies pohti uudelleen koko sotilasvalan asemaa.

”Sotilasvala oli siis muuttunut alle kymmenessä vuodessa mallikelpoisesta järjestelystä ongelmaksi. Siitä oli tullut silmätikku”, kirjoittajat toteavat.

Häkkisen ja Huttusen mukaan valaa vastaan esitetyt argumentit vaikuttavat ”harvinaisen keinotekoisilta”.

”Käteen jää se, että vala on poistettava millä tahansa perusteella. Mikä on todellinen motiivi?”

Tässä yhteydessä tulee kirjoittajien mukaan esille käsite ”neutraali”, joka on ”varsinainen kameleontti”. Neutraliteetti on kirjoittajien mukaan väline, joka on taivutettu palvelemaan haluttua arvopäämäärää: uskonnon marginalisointia.

Yksi Seppo Häkkisen ja Niko Huttusen päätelmistä on, että ”osassa juristikuntaa näyttää esiintyvän vahvoja uskonnonvastaisia tendenssejä, jotka kätketään neutraliteetin ja suvaitsevaisuuden kaltaisten savuverhojen taakse”.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Piispa Seppo Häkkinen ja dosentti Niko Huttunen Kanavassa: Laillisuusvalvontaan ja lainvalmisteluun on pesiytynyt uskonnonvastainen tendenssi

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Afrikka ei ole Euroopan takapihaa
Seuraava artikkeliKirkon tutkimus­keskus jakoi apurahoja ristiäisten ja nimiäisten, rooli­pelien, sotilas­pappien ja ekofeminismin tutkimukseen

Ei näytettäviä viestejä