Piispat ovat saaneet eduskunnan avioliittoäänestyksen jälkeen viestejä, joissa tivataan, kuka käyttää kirkon ääntä. Piispa Matti Revon mukaan kirkossa on juuri nyt auktoriteetin ongelma.
– Monien katkerissa viesteissä valitetaan nyt sitä, että kirkosta ei kuulunut yksiselitteistä ja yhtenäistä viestiä, ei ennen eikä jälkeen äänestyksen. Mieleen palautuu muutaman vuoden takainen Homoillasta liikkeelle lähtenyt kirkosta eroamisten vyöry. Silloinkin kysyttiin, mikä oli oikea kirkon viesti ja tuliko se esille, Repo kirjoittaa Facebook-sivullaan.
– Syyllisiä etsittiin ja tivattiin, millä valtuudella oli kukakin käyttänyt kirkon ääntä ja oliko ääni ollut uskollinen sille evankeliumille, jota Kristus oli antanut tehtäväksi julistaa. Samanlaista melko kovaa kritiikkiä on saatu kuulla myös tällä kertaa, tosin eri suunnasta ja eri kohteeseen.
Revon mukaan pohjimmiltaan kummassakin tapauksessa on kyse samasta asiasta, ”teologian kielellä sanottuna auktoriteetin ongelmasta”.
– Meikäläisessä kansankirkollisessa luterilaisuudessa ei aina ole selvää, onko jonkun ääni auktorisoitu vai ei, ja mihin hänen auktoriteettinsa perustuu. Meillä ei ole paavia, joka ylimpänä sanoisi, miten asiat ovat. Paavin puutteessa auktorisoidaan helposti se käsitys, joka itsellä on, ja uskotaan sitä puhujaa, joka on samaa mieltä minun kanssani. Yksittäisen kristityn autonomiaa tuleekin vaalia, mutta siitä ei vielä seuraa hänen äänensä auktorisointi.
Revosta vaikuttaa siltä, että viime vuosina Suomessa on alettu yhä enemmän puhua ”moniäänisestä kirkosta” jonkinlaisena ihanteena tai ainakin normaalimallina.
– Moniäänisyyden ihanne ei kuitenkaan kykene vastaamaan siihen tarpeeseen, jolla kirkkolaivaa purjehditaan. Se päinvastoin saa laivaväen ensin huutamaan kilpaa ja sitten karkaamaan toistensa kurkkuun kiinni. Voiko moniäänisyydestä seurata muuta kuin puoluemieltä, jakaantumista ja riitaa? Ikävä kyllä näyttää siltä, että sellaista ei kyetä välttämään. Pitkämielisyys ja rakkaus eivät aina soi moniäänisyyden kenraalibassona. Pikemminkin kuuluu vaatimuksia laulaa samaa ääntä tai pitää suu kiinni.
Repo päätyy toteamaan, että ”meidän kirkollamme on auktoriteetin ongelma”.
– Se näyttäytyy nimenomaan toistuvana kyselynä: ”Kuka käyttää kirkon ääntä?” Aivan liian yksinkertainen ja väliaikainen on vastaus, jonka mukaan sitä käyttävät kaikki kastetut. Tällä ei päästä pitkälle silloin, kun kastetut ovat erimielisiä.
– Olennaisempaa onkin kysyä, mitkä ovat auktoriteetin lähteet kirkossa ja tutkia niitä yhdessä. Avaimena ei ole korottaa jotakuta henkilöä ylimmäksi äänenkäyttäjäksi, vaan koko yhteisön voimin paneutua yhteisymmärryksen etsimiseen ja ykseyden löytämiseen. Sellainen edellyttää Jumalan tahdon kuuntelemista ja Pyhältä Hengeltä viisauden rukoilemista. Siihen johdattamisesta ovat erityisessä vastuussa virkaan vihityt ja kaitsentatehtävän saaneet.
Kuva: Olli Seppälä