Miten jumalanpalveluksesta tuli sellainen kuin tuli?
Tämän kysymyksen ympärille Linköpingin piispa Martin Modéus kiersi puheenvuoronsa Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivillä Oulussa viime viikolla. Hän ei tarkoittanut kysymyksellään niinkään messun syntyhistorian pikakelausta parin vuosituhannen ajalta vaan sitä, miten seurakunnan ikioma messu on muotoutunut.
– Jostakin jumalanpalveluksesta tulee sellainen tunne, että se on aito ja kosketettava ja siinä olet saanut maistaa armoa. Toisesta jumalanpalveluksesta lähdet pois mieli harmaana. Kun asetat jumalanpalvelukset vierekkäin, huomaat, että ne ovat olleet aivan samanlaisia. Mitä on tapahtunut?
Modéus myös käänsi asetelman ylösalaisin.
– Tulemme jumalanpalvelukseen, jonka kaava on aivan erilainen mihin olemme tottuneet, ja se tuntuu koskettavalta. Sujautamme ohjelman taskuumme, viemme kotiin ja yritämme toteuttaa sen täsmälleen samanlaisena kuin ohjelmassa oli. Ja mitään siitä, mitä koimme, ei tapahtunut.
Hänestä jumalanpalveluksen olemuksen tutkiminen alkaa pohtimalla, mitä tapahtuu jumalanpalveluksessa ihmiselle ja ihmisten välillä. Siihen liittyy kolme tekijää: yksilö, kirkko ja seurakunta.
Messun älyllistäminen tekee meidät kuuroiksi Pyhälle Hengelle
Ensinnäkin juuri ihmiset käyvät jumalanpalveluksessa, ja siksi ihmisten huomiot jumalanpalveluksesta täytyy ottaa vakavasti, Modéus sanoi.
– Jos me yritämme opettaa ihmiset pois todellisesta jumalanpalveluskokemuksesta, silloin me älyllistämme jumalanpalveluksen ja mikä pahinta, me teemme itsestämme kuuroja Pyhän Hengen työskentelylle sydämessämme.
Modéuksen mukaan ei ole kohtuullista vaatia ihmistä kokemaan muuta kuin mitä hän todella kokee. Hän mainitsi tuntemuksista surun ja ilon, uskon ja epäuskon.
– Meidän yhteiskunnassamme, jossa itseymmärrys on sitä, että olemme maallistuneita ja liberaaleja, on tärkeää, että ihmiset valitsevat suhteensa jumalanpalvelukseen. Ihmisten kertomukset ovat tärkeitä, jotta ymmärtäisimme, mitä tapahtuu ihmisen ja jumalanpalveluksen kohtaamisessa.
”Ruotsalainen kirkollinen perinne on tehnyt onnettomia johtopäätöksiä”
Kun Ruotsissa kysytään ihmisten jumalanpalveluskokemuksista, ihmiset ilmaisevat Modéuksen mukaan huomattavan usein, että kaipaavat tulla kosketetuksi.
– Kosketetuksi tuleminen on avainsana. Ihmiset haluavat tulla jumalanpalveluksen koskettamiksi tai kosketetuiksi jumalanpalveluksessa. Harvoin määritellään, mistä kosketetuksi tuleminen syntyy.
Toimenpiteet eivät aina vie toimintaa oikeaan suuntaan, Modéus totesi.
– Jos saan olla hieman kriittinen, ruotsalainen kirkollinen perinne on tehnyt tästä onnettomia johtopäätöksiä. Jumalanpalvelushenkilökunnan johtopäätös on usein ollut, että vika on ollut jumalanpalvelusjärjestyksessä tai henkilökunta ei ole suoriutunut tehtävästään hyvin. Se on raskas taakka.
Kosketetuksi tulemisen toive on vuosikymmenien saatossa kilpistynyt vaatimuksiksi, että jumalanpalveluksen muotoa olisi muutettava johonkin suuntaan, musiikkia lisättävä tai papin saarnattava paremmin.
– Tästä seuraa usein ristiriitoja. Kiistellään siis makuasioista.
Kuluttajanäkökulma ei toimi messun kehittämisessä
Modéus kohdistaa kritiikkiä kohdennettuihin ja teemoitettuihin messuihin.
– Messuja tehdään yhä kapeammalle porukalle. Kohderyhmäajattelussa on kyse kapeuttamisesta. Pääsiäisen ajatus, että kutsutaan koko kylä, heikkenee.
Modéus totesi, että tässä näkyy kuluttajanäkökulma. Jos kuluttaja ei arvosta tuotetta, sitä muutetaan, kunnes kuluttaja palaa. Tämä on hänen mukaansa väärä tie jumalanpalvelukselle.
– Kosketetuksi tulemista ei voi organisoida. Se kuuluu Pyhän Hengen näkymättömään kosketukseen, joka vaikuttaa syvemmällä.
Hän luonnehtii kosketetuksi tulemiseen sisältyvän toiveen ”jostain paljon syvemmästä, johon ei löydy yksinkertaisia ratkaisuja”. Vaikkei kosketusta voikaan organisoida, on mahdollista ”avata ovia, joita olemme pitäneet suljettuina”.
Kirkko ei voi tehdä kompromisseja kaikessa
Toiseksi jumalanpalveluksessa on Modéuksen mukaan käytössä uskon kielioppi, jonka kanssa ei voi tehdä kompromisseja. Kyse on pääsiäisen läsnäolosta messussa. Jumalanpalveluksen luovuttamattomana perustana on hänen mielestään ”pääsiäisen ilmentymä”. Hän kuvailee tuota luovuttamatonta myös ilmauksella ”evankeliumin tuoksu”.
– Se on kirkon omaisuutta. Uskon kielioppi on jumalanpalvelusuudistuksen määräävä tekijä. Jokaisella kulttuurilla on oma paikallinen teologinen murteensa.
Messu ei ole vain yhteinen tapahtuma, jossa on yhteinen symboliikka. Se on kirkkoa luova tapahtuma, joka ”liittää meidät kirkkoon ja luomakuntaan”.
– Kyse on koko luomakunnasta. Messu ei ole vain meitä tunnustavia kristittyjä varten, se on maailmaa varten. Maailma ja me olemme yhtä messussa. Liturgia purkaa kirkon ja maailman välisen eli liturgian ja maailmallisuuden vastakkainasettelun, hän sanoo.
– Liturgiassa minun ja meidän elämämme asetetaan vierekkäin liturgisten symbolien kanssa niin, että ne alkavat resonoida, siis väreillä. Ikivanhat asiat tarttuvat kiinni iloon ja kiitollisuuteen, että koko elämä seisoo pääsiäisen valossa.
40–50 vuoden aikana jumalanpalvelus on Modéuksen mukaan kehittynyt siihen suuntaan, missä tärkeää on, mitä yksilön on jumalanpalveluksissa mahdollisuus tehdä.
– Asian voi tulkita niinkin, että liturginen postmodernismi on haastanut valtiokirkollisen jumalanpalveluksen.
Piispa Modéus totesi, että yksilölle ja hänen tarpeilleen on toki tilaa jumalanpalveluksessa.
– Niin kutsutuissa asemajumalanpalveluksissa yksityinen ja yhteinen ovat vuorovaikutuksessa. Tunnetuin esimerkki on Tuomasmessut. Ne olivat ensin erillisiä mutta nykyisin ovat tulleet enemmän osaksi normaalia messua Ruotsissa. Jumalanpalvelus on yhteinen, mutta eri asemat tarjoavat mahdollisuuden asettua paikkoihin ja saada sitä, mitä juuri nyt tarvitset.
Toisena esimerkkinä hän mainitsee kynttilät ja muut vertauskuvat. Niissä ihminen saa kohteen, johon kiinnittää ajatuksensa ja rukouksensa.
Tällaiset esimerkit ovat osoittaneet, että kun yksilö saa tilaa, hän tuntee yhteenkuuluvuutta, Modéus sanoo.
Seurakunnilla on omat arvonsa
Kolmanneksi jumalanpalveluksessa vallitsevat tietyt arvot, joilla on oma logiikkansa. Modéus luonnehtii arvoja paikallisiksi eli kullakin seurakunnalla on omansa.
– Tässä kohtaa löytyy vastaus ikuiseen kysymykseen, miksi ihmiset eivät tule jumalanpalvelukseen, hän toteaa.
– Aavistan, että paljon siitä jumalanpalvelusta vieroksuvasta asenteesta, mitä ainakin meillä Ruotsissa on, johtuu siitä, että meillä on hankausta yksilön, kirkon ja seurakunnan välillä. Usein käy niin, että evankeliumi ja sen ilmaiseminen eroavat toisistaan. Evankeliumia voidaan julistaa käsi nyrkissä ja ihmissuhteet ovat jäisiä, vaikka puhutaan rakkaudesta.
Hänen mukaansa kirkon on kuunneltava tarkasti ihmistä, oltava uskollinen ja kestävä ilmaistessaan yhteistä uskoa ja ymmärrettävä, ”mitä seurauksia evankeliumilla on suhteessa nykyaikaiseen elämänymmärrykseen”.
Modéus käytti seurakunta-sanaa tavallista laajemmassa merkityksessä. Siihen kuuluivat ihmiset, jotka käyvät kirkossa kerran viikossa, kerran kuussa tai kerran vuodessa. Tärkeää tosin olisi, että seurakunnassa käytäisiin niin usein, ”että tulee näkyväksi toisille, että voi puhua toisen henkilön kanssa tai voi oppia hänen nimensä”.
– Olla paikalla, se ei ole mitenkään merkityksetöntä tai neutraalia. Siitä, kuinka siellä ollaan, kutsutaan kulttuuriksi. Tässä palaamme asiaan, että samat jumalanpalvelukset voivat olla täysin erilaisia. Rivien välistä löytyvä vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu.
Anonyymit messut eivät ole toivottavia
Matalan kynnyksen korostaminen voi johtaa siihen, että messuja viettävät anonyymit ihmiset keskenään. Se ei Modéuksen mukaan ole toivottavaa.
– Anonyymissä jumalanpalveluksessa syntyy kuppikuntia. Ihmiset eivät pääse mukaan yhteisöön. Anonyymissä yhteydessä menetetään mahdollisuus pohtia sitä, mitä tapahtuu ryhmän rajoilla ja mitä sisäisissä suhteissa. Yhteisöön, missä ei pitäisi olla kynnystä, onkin korkea kynnys.
Modéuksen johtopäätös olikin, että paradoksaalisesti postmodernissa yhteiskunnassa on korostettava yksilön asemaa, jotta voi rakentaa kestävää seurakuntaulottuvuutta. Samoin kuin yksilölle annetut tehtävät avaavat hänelle tien tulla kirkkoon.
– Logiikkana on se, että kun minua kuunnellaan, niin minäkin haluan kuulla. Kun minä saan tilaa, minäkin haluan antaa tilaa.
Martin Modéus (s. 1.3.1962) on Ruotsin kirkon Linköpingin hiippakunnan piispa, joka tunnetaan erityisesti jumalanpalvelusta käsittelevistä kirjoistaan: Mänsklig gudstjänst (Inhimillinen jumalanpalvelus) sekä Gudstjänstens kärnvärden (Jumalanpalveluksen ydinarvot).
Martinin veli Fredrik Modéus on myös piispa ja puhunut jumalanpalveluksesta Seinäjoella kirkon jumalanpalveluspäivillä vuonna 2014.
Kuva: Jaani Föhr. Linköpingin piispa Martin Modéus
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.
***