Piispa Mari Leppänen: Ideaali­maailmassa ei tarvittaisi erillisiä sateenkaari­messuja

Piispa Mari Leppänen vieraili Kotimaan ja Radio Dein Piispan kyselytunnilla. Kuva: Meri Toivanen

Minut on yllättänyt, miten kiinnostuneesti kirkkoon, uskoon ja uskontoon suhtaudutaan. Ihmiset eivät vierasta näistä teemoista puhumista, vaan ovat vilpittömän kiinnostuneita, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen sanoi Kotimaan ja Radio Dein Piispan kyselytunti -ohjelmassa keskiviikkona. Hän lisäsi, että ylhäältäpäin ohjaavaa opetusta kuitenkin pelätään.

Vuosi ja kolme kuukautta sitten piispana aloittanut Leppänen sanoi huomanneensa virassaan, kuinka monessa asiassa kirkon ruohonjuuritason työ kulkee ylätason keskustelun edellä.

– Tämä herättää kysymyksen, kuinka paljon ylläpidämme itse sellaisia rakenteita, jotka estävät meitä uudistumasta, Leppänen totesi.

Radio-ohjelmassa keskustelua herättivät seurakuntien päätökset avata tilojaan samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiin. Leppänen nosti omasta hiippakunnastaan esiin Loimaan seurakunnan asiasta tekemän yksimielisen päätöksen. Piispa piti sitä vahvana viestinä kirkolliskokoukselle.

– Koen sen olevan kannanotto siihen suuntaan, että jos kirkolliskokous ja piispat eivät kykene tekemään tästä ratkaisua, asia muuttuu alhaalta käsin. Pitäisin tosin parempana, että kirkolliskokous ja piispat käyttäisivät heille annettua valtaa ja pyrkisivät johtamaan tätä muutosta. Tämä on seurakuntalaisten, vähemmistöihin kuuluvien, työntekijöiden, kaikkien kannalta epäselvä tilanne.

Turun arkkihiippakunnan alueeseen kuuluva Keski-Porin seurakuntaneuvosto puolestaan päätti äskettäin, että sateenkaarimessuja voidaan järjestää Keski-Porin kirkossa.

– Olen iloinen tästä päätöksestä. Niin kauan kuin vähemmistöön kuuluvat eivät koe, että tavalliseen jumalanpalvelukseen tuleminen on turvallista, tarvitsemme tällaisia erityismessuja. Tietysti ideaalimaailmassa näin ei olisi, Leppänen sanoi.

Turvallisuudentunteen hän arvioi syntyvän siitä, voiko ihminen kokea, että voi tulla seurakuntaan omana itsenään ja olla hyväksytty sellaisena kuin on.

Leppänen kertoi, kuinka kirkolliskokouksessa keväällä vierailleet nuoret eri puolilta maata opettivat edustajille turvallisen tilan periaatteita.

– Se oli koskettava hetki, kun tilaisuuden aluksi sanottiin, että turvallisen tilan periaatteisiin kuuluu, että kunnioitan sinua, kuuntelen, en laita sinua lokeroon ja myös se, että en hengellisesti mitätöi sinua. Se oli hyvin konkreettinen ja hieno opetus sille porukalle. Ja myös itselleni.

Lue myös:

Mari Leppänen vieraana Kotimaan ja Radio Dein Piispan kysely­tunnilla

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Piispa Mari Leppänen: Ideaalimaailmassa ei tarvittaisi erillisiä sateenkaarimessuja