Piispa Mari Leppänen ehdotti SuomiAreenassa puun istuttamista jokaiselle Suomessa syntyvälle lapselle – Metsähallitus lupaa harkita taimien lahjoittamista

Yleisö puhkesi aplodeihin, kun Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen esitti SuomiAreenan keskustelussa puuntaimen istuttamista jokaiselle Suomessa syntyvälle lapselle.

Taimet voisi istuttaa esimerkiksi seurakuntien metsiin. Leppänen kutsui mukaan Metsähallituksen, joka on yksi yhteiskunnallisen keskustelutapahtuman SuomiAreenan pääjärjestäjistä. Hän toivoi, että Metsähallitus voisi lahjoittaa taimet.

Leppänen esitti idean luomakunnan pyhyyttä ja ympäristönsuojelua käsitelleessä keskustelussa tiistaina Porissa. Sen järjestivät Suomen ev.lut. kirkko, Suomen Lähetysseura ja uskontojen yhteistyötä edistävä USKOT-foorumi.

USKOT-foorumin puheenjohtaja, Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Pia Jardi piti taimien istuttamista tervetulleena ideana ilmastonsuojelun lisäksi myös maahanmuuttajien osallisuuden näkökulmasta. Hän huomautti, että maahanmuuttajien usein kokema ulkopuolisuus johtaa helposti yhteiskunnalliseen passiivisuuteen. Oma taimi toisten taimien joukossa loisi tunteen, että kuulun joukkoon ja haluan vaikuttaa yhteiseen tulevaisuuteemme, Jardi totesi.

Keskustelun jälkeen Kotimaan puhelimitse tavoittama Metsähallituksen toimitusjohtaja Juha Niemelä ei ollut vielä kuullut ideasta, mutta piti sitä selvittämisen arvoisena. Hän toivotti kirkon edustajat tervetulleiksi keskustelemaan puuntaimien lahjoittamisesta.

Viime vuonna Suomessa syntyi noin 46 000 lasta. Halvimpia taimia käyttäen taimet maksaisivat alle 10 000 euroa vuodessa.

– Jokainen puu auttaa ilmastotalkoissa. Ne syövät paljon hiilidioksidia sitten, kun alkavat vauhdilla kasvaa, Niemelä totesi.

Piispa Mari Leppänen ilahtui kuultuaan Metsähallituksen avoimuudesta idealle ja kertoi Kotimaalle tarttuvansa ojennettuun käteen.

Koska kaikilla seurakunnilla ei ole metsää, johon puita voisi istuttaa, maata täytyisi saada myös muualta. Piispa ei pitänyt tätä ongelmana.

– Monissa kunnissa lapsia syntyy vähän, maapläntin ei tarvitse olla iso. Ehkä kaupungitkin haluaisivat lähteä tähän mukaan.

– Miten hienoa olisi käydä vaikka luokan tai rippikoulun kanssa katsomassa lasten ja nuorten syntymän kunniaksi istutettuja puita! piispa Mari Leppänen visioi.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKuopion tuomio­kapituli rankaisi sateenkaari­parin vihkinyttä pappia – kirkossa ei ole annettu vastaavia varoituksia yli kahteen vuoteen
Seuraava artikkeliKommentti: Mene äläkä enää syntiä tee, Timo Laaninen sanoi SuomiAreenan tuomio­keskustelussa, ja siinä hetkessä kirkko oli vasta­kulttuuria

Ei näytettäviä viestejä