Piispa emerita Irja Askola elämä­kertansa julkistus­tilaisuudessa: Piispa­kunnassa oli ilovajetta

Piispakunnan keskinäisen kannustuksen puute ja toinen toisensa menestyksestä iloitsematta jättäminen on yksi sivujuonne Irja Askolan tuoreessa elämäkerrassa. Kirjan julkistamistilaisuudessa Askola käytti piispakunnan yhteydessä termiä ilovaje.

– Toivottavasti heillä kasvaa toinen toisensa tukeminen, Askola sanoi julkistustilaisuudessa.

Kannustavina työtovereina Askola nosti kuitenkin kirjassa ja julkistustilaisuudessa esiin viroistaan jo pois jääneet arkkipiispa Kari Mäkisen ja Porvoon piispan Björn Vikströmin.

Irja Askola valittiin piispaksi ensimmäisenä naisena Suomessa vuonna 2010. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2017.

Piispakuntaan kohdistuvat kriittiset huomiot ovat vain murto-osa valtiotieteen lisensiaatti Anne Mattssonin kirjoittamassa, 9.9. ilmestyneessä kirjassa Irja Askola – Elämäkerta (Kirjapaja). Elämäkerta sisältää esimerkiksi runsaasti tietoa Askolan mittavasta kansainvälisestä urasta, joka on jäänyt Suomessa vähemmälle huomiolle.

Kirjassa nousee esille myös Askolan opiskeluaikana teologisessa tiedekunnassa naisiin kohdistunut seksuaalinen häirintä ja ylipäätään huono ilmapiiri. Askola ei ole aiemmin puhunut tästä julkisuudessa.

Hänen mukaansa häirintää esiintyi siinä mittakaavassa, että se vaikutti kielteisesti useamman naisen potentiaaliseen tutkijauraan. Myös Irja Askola luopui lupaavasti alkaneesta yliopistourastaan.

Kotimaa-lehti julkaisee Irja Askolan elämäkerran arvion 17.9. ilmestyvässä numerossaan.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Piispa emerita Irja Askola elämäkertansa julkistustilaisuudessa: Piispakunnassa oli ilovajetta

Edellinen artikkeliPiispojen someohje saa kentältä kiitosta ja risuja – ”Työn­tekijöitä ei saa pyytää vaikenemaan ongelmista julkis­oikeudellisessa yhteisössä”
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä seitsemän ryhmäkuvassa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä