Piispa Eero Huovinen julkaisee syksyllä Sielujen puolustaja -nimisen muistelma­kirjan

Kuva: Veikko Somerpuro

Helsingin piispa emeritus Eero Huovinen on kirjoittanut muistelmansa. Syyskuussa WSOY:n kustantamana ilmestyvän kirjan nimi on Sielujen puolustaja. Alaotsikkona on Piispana Helsingissä.

"Muistelmissaan Eero Huovinen kertoo persoonallisella tavallaan, millaista oli toimia piispana Helsingissä. Yliopistolta kirkkoon siirtynyt mies joutui vaikeiden haasteiden eteen. Miten kohdata kadun miehet ja naiset, papit, poliitikot ja paavit?", kerrotaan kustantajan verkkosivuilla.

Muistelmissa Huovinen kertoo muun muassa muistojaan seitsemästä paavista, jotka hänen elinaikanaan ovat olleet Vatikaanissa.

Huovisen piispakauteen (1991–2010) osui kaksi koko kansakuntaa koskettanutta tapahtumaa, Estonian uppoaminen myrskyssä 1994 ja Kaakkois-Aasian tsunami tapaninpäivänä 2004.

Eero Huovinen on kirjoittanut useita teologisia tutkimuksia sekä suurta yleisöä koskettaneita kirjoja. Viimeksi laajalti kiitosta on saanut teos Äitiä ikävä (2020).

Lue myös:

Piispa Eero Huovisen Äitiä ikävä -kirjasta tehty näytelmä saa kanta­esityksensä loka­kuussa Seinä­joella

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Piispa Eero Huovinen julkaisee syksyllä Sielujen puolustaja -nimisen muistelmakirjan