Perusturvan nostaminen sai kannatusta

Perussuomalaisten, SDP:n Vihreiden ja Vasemmiston edustajat äänestivät tänään noin 120 euron perusturvan noston puolesta Vapaus Valita toisin -verkoston kansalaisinfossa eduskunnan Pikkuparlamentissa.

Äänestäjinä olivat Heikki Hiilamo (vihr), Håkan Nordman (rkp), Jussi Kärmeranta (kd), Laura Räty (kok), Eeva Kuuskoski (kesk), Paavo Arhinmäki (vas), Maria Guzenina-Richardson (sd) sekä Pirkko Ruohonen-Lerner (perus) Eduskunnan Kansalaisinfossa.

Keskustan Kuuskoski ei sanonut tarvittavan korotuksen tasoa. Rkp:n Nordman ei halunnut sanoa  tarkalleen, miten paljon perusturvaa nostettaisiin, mutta satanen voisi olla paikallaan. Kristillisdemokraattien Kärmerannan mukaan perusturvan nostoon on varaa.
Kokoomuksen Rädyn mukaan kynnyskysymys seuraavalle hallituskaudelle on, ettei heikommassa  asemassa olevilta  leikata. Vasemmistoliiton Arhinmäki vastasi, että sekin leikkaa jälkeen jääneen perusturvan tasoa, jos perusturvaan ei tehdä korotuksia.

Puolueet ottivat kantaa ”Vaihtoehtoisen SATA-komitean” pamflettiin Ei riitä! (Into Kustannus 2010). Arja Alhon kirjoittama pamfletti sisältää valmiin lakiehdotuksen, jossa työmarkkinatukea, työttömyysturvan peruspäivärahaa ja pienimpiä sairauspäivärahoja nostetaan 120 eurolla.

Verkoston mietintöönsä saamien lausuntojen perusteella keskusjärjestöistä SAK tukee 120 euron korotusta. EK otti korotukseen kielteisen kannan, Akava ei ota suoraan kantaa.

Varjo-SATA-komitea perustettiin, kun perusturvan parantaminen ei hallituksen SATA-komitean työssä edennyt.

Ansiosidonnaisen ja peruspäivärahan välisen kytköksen väliaikaisen poiston puolesta äänestivät Vihreät, Rkp, Kristillisdemokraatit, Kokoomus ja Keskusta. Perus- ja ansioturvan kytkös on monien asiantuntijoiden mukaan estänyt vähäosaisten suhteellisen aseman parantamisen.

Kirkko pyrkii siihen, että terveys- ja tuloerojen kaventaminen kirjataan tulevaan hallitusohjelmaan. Lue lisää köyhyysongelmasta 24.3. ilmestyvästä
Kotimaasta
.

Edellinen artikkeliTV2:n Homoilta Vuoden journalistinen teko
Seuraava artikkeliAsiantuntija: Suomen ortodoksinen kirkko historiallisen muutoksen edessä

Ei näytettäviä viestejä