Pappi paljussa – Kirkkoherra Kari Kanala tapasi seurakuntalaisia kylpytynnyrissä

Helsingin taiteiden yön epäilemättä yksi erikoisimmista tempauksista tai performansseista oli Paavalin kirkon pihalla. Kirkkoherra Kari Kanala istui kaksi tuntia paljussa haastattelemassa ihmisiä.

– Idea ei ollut alunperin minun, vaan sitä esitettiin minulle. En osannut kieltäytyä.

Taiteiden yön ohjelmaa suunnitellut ryhmä sai vapaat kädet, ja halusi, että kirkkoherra on yhdessä paikassa eikä sukkuloi paikasta toiseen, kuten aikaisemmin on käynyt. Niinpä hänet ajateltiin istuttaa paljuun.

Kanala paitsi kylpi, myös haastatteli ihmisiä. Mikrofoni oli kääritty muoviin.

– Ajattelin, että ainakin seurakuntavaalit on hyvä ottaa esiin, Kanala sanoo.

– Ajatuksemme on että Paavalin seurakunta voisi olla matalan kynnyksen seurakunta. Tai mieluiten kynnystä ei ole ollenkaan.

Paikalla olikin valitsijayhdistysten edustajia esittelemässä teemojaan.

Helsingin taiteiden yö on ollut Paavalin seurakunnassa yksi vuoden kohokohtia ja silloin kirkolla on paljon tapahtumia.Kävijöitä on ollut 500–600. Konserttien lisäksi taiteiden yönä pääsi vierailemaan kirkon korkeaan torniin.

Kanala ei ollut kylpytynnyrissä uimahousuisillaan, vaan hänellä oli päällään märkäpuku, sillä kaksi tuntia vedessä likoamista olisi ollut liikaa. Seurakuntalaiset sen sijaan tulivat veteen uima-asuissa.

Kuva: Olli Seppälä. Kirkkoherra Kari Kanala (vasemmalla) poikansa ja seurakuntalaisten kanssa Paavalin kirkon pihalla Helsingissä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKauhuelokuvat olivat liikaa kirkkoväärteille – elokuvajuhla katedraalissa herättää paheksuntaa Englannissa
Seuraava artikkeliPääkirjoitus: Kaikki asiat eivät sovi hautausmaalle, vaikkei niitä ole erikseen kielletty

Ei näytettäviä viestejä