Papit vaihtavat kirkkoa eri suuntiin, ja yksi syistä on seksuaali­etiikka, kertoo anglikaaninen kirkko­herra Tuomas Mäkipää

Helsingin anglikaanisen Saint Nicholasin seurakunnan kirkkoherra Tuomas Mäkipää kertoo, että kirkkojen linjaukset avioliittoteologiasta ja seksuaalietiikasta saavat nykyään liikkeelle hyvin erilaisia pappeja. Kuva: Jukka Granström

Kotimaa kertoi viime viikolla, että kymmenien luterilaisten pappien arvioidaan harkitsevan siirtymistä katolisen kirkon jäseneksi. Yhdysvalloissa ja muissa Pohjoismaissa muutamia heistä on vihitty perheellisinä katolisen kirkon papeiksi.

Myös anglikaanikirkosta siirrytään papeiksi katoliseen kirkkoon, mutta liikettä on toiseenkin suuntaan, kertoo Helsingin anglikaanisen Saint Nicholasin seurakunnan kirkkoherra Tuomas Mäkipää.