Pääministeri Sipilä: ”Suomessa on kaikki kasvun eväät”

Pääministeri Juha Sipilä kertoo Kotimaalle (17.3.) antamassaan haastattelussa, että Suomi saadaan kyllä nousuun.

Sipilän mukaan Suomessa on kaikki kasvun eväät. Suomalaiset ovat koulutettua ja monessa asiassa käytännönläheisesti ongelmia ratkaisevaa kansaa.

Lisäksi Suomen mahdollisuuksiin sisältyy cleantech-osaaminen ja sen vieminen maailman suurille markkinoille, esimerkiksi Intiaan. Olemme pääministerin mielestä maailman puhtain maa.

– Meillä on puhdas ilma, vesi, energia ja data, Sipilä sanoo haastattelussa.

Suomalaiset ovat Sipilän mukaan erityisen hyviä selviytymään äkillisistä kriiseistä. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee nopean reagoinnin, kun turvapaikanhakijoiden määrä Suomessa kymmenkertaistui viidessä kuukaudessa viime vuonna. Järjestelykeskus Tornioon syntyi muutamassa päivässä.

Sen sijaan kauan kestävissä kriiseissä, kuten nyt vuosia kestäneessä huonossa taloustilanteessa suomalaiset eivät Sipilän mukaan ole parhaimmillaan.

– Silloin emme oikein kykene tekemään yhdessä riittävän suuria oikaisuliikkeitä.

Kirkon ja valtion suhteita Sipilä pitää hyvinä. Hän on sitä mieltä, että nykyinen muoto oman uskonnon opetuksesta on toimiva. Hän toivoo, että suomalaiset olisivat ylpeitä omasta kulttuuriperimästään, johon uskonnonopetuskin kuuluu ja muistuttaa, että siitä on voitava pitää kiinni.

Kirkko voisi Sipilän mielestä olla vielä nykyistä aktiivisempi yhteiskunnallinen keskustelija ja osallistuja.

Pääministeri kertoo olevansa yllättynyt siitä, että seurakuntien budjeteissa diakoniatyön osuus näyttää olevan suhteellisen pieni.

– Totta kai auttamistyö on pääosin yhteiskunnan tehtävä, mutta minusta kirkon ja yksittäisten ihmistenkin pitäisi tehdä enemmän, Juha Sipilä sanoo.

Lue pääministeri Juha Sipilän haastattelu 17.3. ilmestyneestä Kotimaasta ja näköislehdestä.

Edellinen artikkeliLotat toivat Suomeen työpaikkaruokailun – Järjestö täyttää 95 vuotta
Seuraava artikkeliPetri Laitinen Pyhärannan kirkkoherraksi

Ei näytettäviä viestejä