Pääkirjoitus: Totuus kuoli jo ennen sotaa

Mari Teinilä kuvattuna 1.6.2021

Vanha sanonta väittää, että sodassa ensimmäisenä kuolee totuus. Joissakin maissa, kuten Venäjällä, kuolema ei tapahtunut kerralla, vaan riippumattomien medioiden toimintaa oli rajoitettu jo pitkään ennen sotaa.

Yle Areenassa esitettävä dokumentti Tangoa Putinin kanssa on yksi esimerkki median todellisuudesta Venäjällä. Dokumentti kuvaa, miten valtiovalta vähitellen kaventaa riippumattoman televisioyhtiön toimintaedellytyksiä.

Sananvapauden alasajo on keskeinen syy siihen, miksi enemmistö Venäjällä näyttää ainakin toistaiseksi hyväksyvän maansa sotatoimet Ukrainassa.

Valtion valvoma media uskottelee 144-miljoonaiselle kansalle kyseessä olevan oikeutettu erikoisoperaatio, jossa tuhotaan sotilastukikohtia ja taistellaan natseja vastaan. Muuta väittävät uutiset ovat Venäjän mukaan joko Ukrainan tai koko läntisen maailman levittämää valeuutisointia.

***

Viime viikot ovat alleviivanneet sodasta raportoivien toimittajien ja valokuvaajien työn merkityksellisyyttä.

Muun muassa Ylen ja Helsingin Sanomien journalistit ovat välittäneet tietoa keskellä sotaa elävien ihmisten todellisuudesta.

Kaikissa sodissa syvimmiltään kyse on pelosta, kärsimyksestä ja surusta, ei voitoista eikä voitonparaateista.

Kuollut tai haavoittunut ihminen on aina totuudenmukaisin kuva sodasta.

***

Suomessa sananvapaus on hyvällä tolalla. Median toimintaedellytysten heikkeneminen uhkaa kuitenkin myös täällä sananvapautta.

Sosiaalisen median sisältöjen määrä jatkaa kasvuaan, mutta journalistisesti tehtyjen sisältöjen määrä voi kutistua entisestään. Sitä myöten sananvapauden asema heikentyisi.

Vaikka Ylellä rahoitusongelmaa ei ole ainakaan lähiaikoina, lähes kaikki muut mediat kamppailevat kannattavuutensa kanssa. Paperin hinnan jyrkkä nousu kiristää entisestään monen median tilannetta.

Siksi tässäkin yhteydessä on syytä kiittää jokaista maksavaa Kotimaan lukijaa.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus julkaistaan 1.4.2022 ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Mitä kirkonseutua myllätään? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliTikkurilan kirkon nimi vaihtuu ja piispat tekivät suosituksen pappien tatuoinneista – lue kirkolliset aprillipilat

Ei näytettäviä viestejä