Pääkirjoitus: Miksi on niin vaikeaa sietää todellisuutta, jossa asioista ajatellaan eri tavoin?

Alkuviikosta Suomessa jaettiin ensimmäistä kertaa sananvapauspalkinto. Sen sai Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka.

Palkinnon myönsi lehdistön- ja sananvapauden edistämistä ajavan International Press Institute -järjestön (IPI) Suomen ryhmä.

Arikka palkittiin työstään paremman keskustelukulttuurin hyväksi. Erätauko-säätiö tuo yhteen erilaiset ihmiset keskustelemaan erityisesti yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Hämmästyttävän lyhyessä ajassa eli kahdessa vuodessa Erätauko-säätiö on onnistunut tavoittamaan kymmeniätuhansia ihmisiä sekä saamaan yhä uusia yhteistyökumppaneita, esimerkiksi Yleisradion. Ylen ja Erätauko-säätiön vetämä Hyvin sanottu on viisivuotinen suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia vahvistava hanke.

***

Viime vuoden lopussa Laura Arikka palkittiin myös Kirkon viestintäpalkinnolla. Arkkipiispa perusteli palkintoa sillä, että juuri nyt erityisen tärkeää on jakolinjat ylittävä ja kunnioittava keskustelu, jossa eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat kohdata ja kuunnella toisiaan.

Osa seurakunnista on jo käyttänyt Erätauko-säätiön menetelmiä.

Kyvyssä kuunnella ja sietää erilaisia näkökulmia ja käydä asiallista keskustelua on vielä kehittymisen varaa, myös kirkon työntekijöiden ja aktiivien parissa. Tämä on nähtävissä erityisesti sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa.

Itse kunkin olisi syytä pohtia, mikä synnyttää tarpeen reagoida joko täysin torjuvasti tai hyökkäävän tunnepitoisesti eri tavoin ajattelevaan ihmiseen. Miksi on niin vaikeaa sietää todellisuutta, jossa asioista ajatellaan eri tavoin?

***

Laura Arikka on molemmat palkintonsa sekä aplodit ansainnut. Hän on osaltaan edistänyt kaikkien yhteistä hyvää.

Toukokuun alussa jaettu sananvapauden palkinto muistuttaa osaltaan sananvapauteen kuuluvasta vastuusta. Tätä vapauden ja vastuun suhdetta punnitaan lähiaikoina Päivi Räsäsen tapauksessa.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 7.5.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPäijät-Hämeen alueen seurakunta­lehti Kirkonseutu painetaan tästä kuusta lähtien hiili­neutraalisti
Seuraava artikkeliRuotsin­suomalaiset sinnittelevät koronan kourissa – Kotimaa otti selvää, mitä suomalais­taustaisille seura­kuntalaisille kuuluu

Ei näytettäviä viestejä