Pääkirjoitus: Kirkosta erotaan nyt kahta reittiä pitkin

Kirkosta eroamisen tilastot ovat viime vuodet olleet murheellista katsottavaa. Kaikkein hurjimmat erovuodet 2010 ja 2014, jolloin eronneita oli 80 000 ja 78 000, näyttävät olevan takanapäin – toivottavasti pysyvästi.

Kuluvana vuonna kirkosta saatetaan erota vähemmän kuin kymmenenä edellisenä vuonna, ainakin mikäli on uskominen Eroa kirkosta -sivuston tietoja. Mutta tällä kertaa sieltä löytyykin vain osatotuus.

***

Eroa kirkosta -sivuston (EK) lisäksi kirkosta ja uskonnollisesta yhdyskunnasta voi erota Digi- ja väestötietoviraston (DVV) sivujen kautta. DVV:llä on käytössä vahva tunnistautuminen, jota EK:lla ei ole. DVV on myös antanut suosituksen, että kirkosta eroaminen tapahtuisi jatkossa sen sivujen kautta. Tieto tästä ja linkki löytyy myös EK:n etusivulta.

Edellä sanotusta seuraa, että DVV:n rooli kirkosta eroamisen kanavana on kasvanut. Se on arviolta noin 20 prosenttia eronneista. Syyskuun loppuun mennessä EK:n kautta on eronnut noin 20 000 suomalaista ja DVV:n kautta noin 5 000. Yhteenlaskettu määrä on siis noin 25 000 eronnutta. Tieto löytyy myös kirkon omista tilastoista.

Tänä vuonna tähän mennessä korkein päiväkohtainen eropiikki tapahtui viime viikon torstaina. Silloin eronneita oli EK:n päiväkohtaisen tilaston mukaan 364.

Piikki johtui arvatenkin kohusta, joka nousi Tampereen seurakuntien ja Kristittyjen Elokapina -ryhmän yhteisestä tilaisuudesta. (Lue aiheesta lisää täältä.) Kohun seurauksena kirkosta erosi arviolta 500–600 ihmistä enemmän kuin olisi ehkä eronnut muutoin juuri nyt.

***

Kirkosta eronneiden kokonaismäärä ratkaistaan vuoden lopussa. Se on perinteisesti ollut vilkasta eroaikaa, sillä niin halutaan välttyä maksamasta seuraavan vuoden kirkollisvero. Viime vuoden joulukuussa eronneita oli kirkon oman tilaston mukaan noin 14 000.

On mahdollista, että tämän vuoden eroluku jää hieman viimevuotista alhaisemmaksi. Jos niin käy, yhtenä syynä on edellisvuoden tapaan varmasti korona-aika ja sen myötä tapahtunut henkisten arvojen merkityksen kasvu.

Kirjoittaja on Kotimaan julkaisupäällikkö.

Täydennetty 22.10: Pääkirjoitus on julkaistu 22.10.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä. Lehden mennessä painoon vuoden korkein päiväkohtainen eroluku oli kirjoituksessa mainittu 364. Tämän viikon keskiviikkona 20.10. kirkosta erosi Eroa kirkosta -sivuston kautta 464 ihmistä. Asiasta voi lukea lisää täältä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliVäitös: Kirkon alan opiskelijan ammatti-identiteettiä uhkaa epävarmuus oman uskon kelpaamisesta
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Mikä viisikko asetelmassa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä