Pääkirjoitus: Kansakunnan suuruus mitataan sen arvoissa

Yhdysvallat on näkynyt uutisissa näinä viikkoina monesta eri syystä.

Lauantaina oli mahdollisuus seurata Yle Areenasta suoraa lähetystä muistotilaisuudesta. Washingtonilaiseen katedraaliin oli kokoonnuttu saattamaan John McCainia, senaattoria ja republikaanien presidenttiehdokasta, yhtä Yhdysvaltain vaikutusvaltaisinta poliitikkoa.

John McCainin entiset poliittiset kilpakumppanit Barack Obama ja George W. Bush puhuivat tilaisuudessa. Molemmat painottivat sitä, että Yhdysvallat on menettänyt poliitikon, joka toteutti Amerikan syvimpiä arvoja korostamalla jokaisen ihmisen tasa-arvoisuutta.

Vainajan tytär Meghan McCain totesi muistopuheessaan, että hänen isänsä mukaan Amerikka on ollut aina suuri, kenenkään ei tarvitse tehdä sitä jälleen suureksi. Tällä hän osoitti kritiikkiä presidentti Donald Trumpia kohtaan.

Yhdysvaltain kestouutinen onkin presidentti Donald Trump, joka näyttäytyy täysin toisenlaisena johtajana kuin McCain. Trumpin ongelmat vain kasvavat epävaltiomiesmäisen käyttäytymisen ja tempoilevan politiikan myötä.

***

Yhdysvallat pysyvät uutisissa myös marraskuussa pidettävien kongressivaalien eli niin sanottujen välivaalien myötä. Niiden myötä selviää, saavatko demokraatit enemmistön kongressissa.

Myös katolinen kirkko on ollut uutisten aiheena. Elokuussa uutisoitiin uusia paljastuksia pedofiiliskandaalista Pennsylvanian osavaltiosta. Tämä Vatikaania ja jopa jo paavin asemaa horjuttava tekojen sarja on aiheuttanut käsittämättömän määrän kärsimystä ja surua.

Yhdysvallat on ollut suomalaisessa julkisuudessa myös elokuvakulttuurin puolella. Äskettäin levitykseen tullut Spike Leen ohjaama elokuva BlacKkKlansman kuvaa Ku Klux Klan -järjestön toimintaa ja vaikutusta afroamerikkalaisten kohteluun tämän päivän Yhdysvalloissa. Elokuvan kritiikki kohdistui myös Donald Trumpin lausuntoihin.

Maanantaina esitetään uusintana TV1:ssä dokumentti yhdysvaltalaisesta pastorista ja ihmisoikeustaistelijasta Martin Luther Kingistä. Miehestä, jolla oli unelma tasa-arvoisemmasta ja sitä kautta suuremmasta Amerikasta. Hänen murhastaan tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

***

Kaikki suuret amerikkalaiset ja Amerikkaa suureksi tehneet ovat olleet niitä johtajia, jotka ovat edistäneet ihmisoikeuksien toteutumista sekä kaikkien kansalaisten tasavertaisia mahdollisuuksia.

Tämä pätee muuallakin maailmassa. Siksi ei pidä osoittaa sormellaan vain Amerikkaa, vaan on katsottava myös kohti omaa kotimaata ja tämän maan poliitikkojen arvopohjaa. Hälytyskellojen pitää aina soida, kun poliitikko nostaa jonkin ihmisryhmän tai kansallisuuden muita paremmaksi.

Kuva: Martin Falbisoner / Wikimedia Commons

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPitkä kiista saattaa päättyä Ukrainan hyväksi – Ukrainan ortodoksinen kirkko saamassa itsenäisyyden
Seuraava artikkeliKirkon purkupäätös synnytti Valkeakoskella kiivaan vastarinnan

Ei näytettäviä viestejä