Ortodoksiset jumalan­palvelukset toimitetaan toistaiseksi suljetuin ovin koko Helsingin hiippakunnassa

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo päätti tiistaina 24.11., että jumalanpalvelukset toimitetaan toistaiseksi ilman kirkkokansaa koko Helsingin ortodoksisen hiippakunnan alueella. Päätös astui voimaan välittömästi.

Arkkipiispan ratkaisun pohjana ovat viranomaisten asettamat rajoitukset ja suositukset etenkin Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilla. Arkkipiispa kuuli päätöstä tehdessään myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan hygieniatiimin johtajaa ja hiippakunnan koronatiimiä.

Ortodoksiset kirkot pysyvät kirkkokansalta suljettuina kolmen viikon ajan tai mahdollisesti vuoden 2020 loppuun, mikäli tilanne niin vaatii.

Helsingin hiippakunnan alue on maantieteellisesti varsin laaja: siihen kuuluvat Helsingin seurakunnan lisäksi myös Lahden, Hämeenlinnan, Turun, Kotkan, Haminan ja Lappeenrannan seurakunnat. Myös ortodoksisen kirkon väestöllinen painopiste on tässä hiippakunnassa. Nyt tehty päätös koskeekin noin puolta koko ortodoksisen kirkon jäsenmäärästä.

Ortodoksiset pyhäköt olivat kirkkokansalta suljettuina myös keväällä.

Lue myös:

Uudellemaalle 20 henkilön kokoontumisrajoitukset – tässä ovat ohjeet seurakunnille

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä

Edellinen artikkeliJuha Tuohimäki Kirkkohallituksen talousosaston johtajaksi
Seuraava artikkeliEsko Aho: Kriisien alkuvaiheessa on aina liikaa hyväuskoisuutta

Ei näytettäviä viestejä