Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella opiskelee suomalaisen akateemisen maailman eräs harvinainen laji: ortodoksisen teologian maisterinopintojen suorittajat. Ortodoksinen teologikoulutus on ollut Joensuussa pian kolme vuosikymmentä, vuodesta 1988 lähtien.
Kotimaa24 kysyi kolmelta opiskelijalta heidän opinnoistaan ja näkemyksistään.
Miten Suomen ortodoksinen kirkko kohtaa opiskelijat jo heidän opiskeluaikanaan?
Teologian ylioppilas Tapio Juntunen kertoo opiskelijoiden olevan tervetulleita ortodoksisten pappien ja kanttoreiden liittojen järjestämille syys- ja talvipäiville.
– Ne antavat mahdollisuuden tutustua jo kirkon työssä oleviin ihmisiin sekä syventyä ajankohtaisiin keskustelunaiheisiin päivien luennoilla. Myös piispoilla on tärkeä rooli tässä kuten muussakin kirkon toiminnassa.
Annamari Muikku on teologian ylioppilas, mutta pääaineenaan kirkkomusiikkia opiskeleva saa valmistuttuaan pätevyyden ortodoksisen kirkon kanttorin tehtäviin.
Muikku toteaa, että ortodoksien seminaari on kirkon eikä yliopiston ylläpitämä. Mahdollinen tuleva työnantaja kirkko kohtaa opiskelijoita siellä päivittäin.
– Seminaarin työntekijät pitävät hyvää huolta opiskelijoista. Silti kirkon päättäjät voisivat olla kiinnostuneempia jo opintojen aikana tutustumaan, millaisia opiskelijoita työelämään on hakeutumassa.
Diakoni Joonas Ratilainen kertoo ortodoksisen kirkon papin tehtäviin valmistumisen muuttuneen. Vanha periaate toimi siten, että uusi opiskelija lähti pappisseminaarille hiippakuntansa piispan siunauksella – toisin sanoen piispa tunsi sinne lähetetyt opiskelijat ja oli myös perillä opintojen edistymisestä.
– Nykyään ortodoksista teologiaa voi hakea opiskelemaan täysin vapaasti, koska sisäoppilaitoksesta on siirrytty akateemiseen ympäristöön. Luonnollisesti tästä on syntynyt tilanne, että piispat eivät välttämättä pääse perille siitä, kuka parhaillaan opiskelee.
Työelämään tutustuminen on Ratilaisen mukaan lähinnä opiskelijoiden itsensä vastuulla. Seminaarin, järjestöjen ja seurakuntien kautta tutustuu myös kirkon pappeihin ja muihin työntekijöihin.
– Erityisesti kanttoreille on tarjolla sivutoimista työtä, mutta pappiskandidaateille vähemmän. Heille yksi tärkeimmistä lienee avustaminen piispallisissa jumalanpalveluksissa. Sisäpiiritermein puhutaan ”ipokeikoista”, toimitaan siis ali- eli ipodiakonin tehtävissä.
Millaista on läntisen ja ortodoksisen teologian linjojen yhteiselo Joensuussa?
Molempien linjojen opiskelijoiden välillä vallitsee Tapio Juntusen mielestä hyvä yhteishenki ja -ymmärrys.
– Kahden kristillisen tradition yhteiselo saman osaston katon alla antaa mahdollisuuden tutustua toisen kirkon käytäntöön ja ajatteluun.
Idän ja lännen teologit ovat Joonas Ratilaisen arvion mukaan toistensa kanssa Joensuussa tekemisissä varsinkin opintojensa alkuvuosina, jolloin on paljon opintojen rakenteeseen sisältyviä yhteisluentoja.
Oma lukunsa on tietysti yhteinen vapaa-ajan ohjelma.
– On peli-iltoja, tutustumista seminaarilla, ristisaattoja ja yhteisiä juhlia. Itse olen käynyt urheilemassa parissa jalkapalloturnauksessa läntisen ainejärjestön Fideksen kanssa.
Annamari Muikku kertoo, että Joensuun ortodoksisen teologian koulutusohjelmalla on kansallinen erityistehtävä, joka mahdollistaa myös läntisen opetuksen säilymisen Joensuussa.
– Toisaalta läntisen teologian suurempi opiskelijamäärä helpottaa toisinaan ortodoksisen koulutusohjelman asioiden järjestämistä.
Se, että eri linjojen opiskelijat tulevat hyvin toimeen keskenään, rikastuttaa Muikun mielestä molempien elämää.
Miten ortodoksisen kirkon palvelukseen meneminen poikkeaa luterilaisen kirkon palvelukseen menemisestä?
Vaikka luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jumalanpalvelustraditiot poikkeavat toisistaan, Muikku uskoo perustyön ihmisten parissa seurakunnassa olevan aika samanlaista.
– Ortodoksisella kanttorilla on todennäköisesti monipuolisempi toimenkuva kanslia-, nuoriso- ja vapaaehtoistyön kanssa verrattuna luterilaisen kirkon kanttoriin. Tämä riippuu myös seurakunnan koosta.
Suurin ero kahden kansankirkon kanttoreiden välillä on Muikun mukaan se, että ortodoksisissa jumalanpalveluksissa ei käytetä soittimia: kuoro tai kanttori yksin laulaa jumalanpalvelukset.
– Tämä tuntuu edelleen hämmästyttävän ihmisiä, vaikka tietoa luulisi olevan tarjolla. Mutta lähes viikoittain joku ei-ortodoksi kysyy minulta jotain urkujen soitosta, eikä meinaa uskoa, kun kerron, ettei meillä käytetä soittimia.
Luterilaisella kirkolla on ordinaatio-, pastoraali- ja johtamiskoulutuksensa. Joonas Ratilainen toteaa ortodoksisen kirkon tulevan tässä suhteessa hieman jälkijunassa.
– Kirkko on vasta nyt käynnistelemässä ”Kirkon omat opinnot” -pakettia. Sen tarkoitus on valmistaa, tukea ja opastaa esimerkiksi tulevia kirkkoherroja.
Ratilainen muistuttaa, että ortodoksisen kirkon seurakuntarakenteessa useat valmistuvat lähtevät työhön seurakuntiin, joissa he ovat ainoita pappeja.
– Siinä tilanteessa jokainen on aika yksin sen oman työnsä kanssa.
Tapio Juntunen arvioi molempien kansankirkkojen palvelukseen menevien kohtaamien haasteiden olevan samankaltaisia.
– Evankeliumin sanoma on kasvavassa ristiriidassa nykypäivän sekularisoituvan maailman asettamien ihanteiden kanssa. Siinä määrin kuin evankeliumin julistaminen ja sen todeksi eläminen on seurakuntatyön keskiössä, uskon seurakuntatyön todellisuudessa olevan varsin samankaltaista.
Miltä luterilaisen kirkon sisällä käytävä avioliitokeskustelu näyttää ortodoksisilmin katsottuna?
Luterilaisen kirkon avioliittokeskustelu näyttää Juntusen näkökulmasta siltä, että siinä on kaksi vastakkaista näkökulmaa, jotka eivät ole harmonisoitavissa.
– Päätyipä luterilainen kirkko mihin ratkaisuun tahansa, se ei tule miellyttämään kaikkia osapuolia. Tunnen sympatiaa niitä luterilaisen kirkon toimijoita kohtaan, jotka pyrkivät säilyttämään kirkkonsa yhtenäisyyden, Juntunen sanoo.
Juntunen muistuttaa, että ortodoksisessa kirkossa avioliitto on sakramentti ja sen merkitys ja sisältö on pysyvä, eikä millään lailla sidoksissa yhteiskunnan vaihtelevaan avioliiton määritelmään.
– Ortodoksinen avioliiton mysteerio perustuu raamatulliseen ihmiskuvaan ja tulee pysymään miehen ja naisen välisenä. Tämän vahvisti myös viimevuotinen Kreetalla kokoontunut suuri synodi.
Juntusen mukaan ortodoksisen kirkon aktiivijäseninä on toki myös samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa parisuhteessa eläviä ihmisiä.
– Heidän mahdollisesti solmimaansa juridista avioliittoa kirkko ei tule siunaamaan, mutta ei myöskään käännytä ketään pois, Tapio Juntunen sanoo.
Avioliittokeskustelu luterilaisen kirkon piirissä on Annamari Muikun mielestä aiheeltaan haastavaa, ja hänestä tuntuu usein, että ”se ei pysy lapasessa”.
– Lain muuttaminen tuskin muuttaa ortodoksien kirkon elämää merkittävästi. Samaa sukupuolta olevia pariskuntia kohtaa seurakunnissa jo nyt.
Joonas Ratilainen ei mielellään lähde kommentoimaan luterilaisen kirkon asioita. Mitä avioliittokeskusteluun tulee, hän kertoo ihmettelevänsä luterilaisen kirkon sisällä olevaa laajaa mielipiteiden kirjoa.
– Meidän kirkossamme ei ole syntynyt uudesta avioliitolaista suurta keskustelua. Voi olla, että tämä ”passiivisuus” asian suhteen aiheuttaa väärinkäsityksiä kirkkomme käsityksestä ihmisestä. Ihminen on kuitenkin enemmän kuin seksuaalinen olento, ja siksi ei voida tuijottaa ainoastaan hänen seksuaalisuuteensa – ikään kuin se olisi ainoa ihmistä määrittelevä asia.
Ratilaisen mukaan kirkko ei voi kategorisoida jäseniään sukupuolielämän mukaan.
– Jokainen yksilö on yhtä arvokas, vaikka kirkkomme ei toimitakaan avioliiton sakramenttia samaa sukupuolta oleville pariskunnille.
Kuva: Visuaalinen viestintätoimisto S. Ortodoksisen teologian opiskelijat Joonas Ratilainen, Tapio Juntunen ja Annamari Muikku Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.
Lue tämänviikkoisesta Kotimaasta, mitä mieltä ortodoksiopiskelijat ovat tieteellisen eksegetiikan opetuksesta ja papin tehtäviin hakeutumisesta.