Oisko tulta? -blogi lopetetaan

Nuorille naisille suunnatulla Lily-sivustolla ilmestynyt, kirkkohallituksen sponsoroima Oisko tulta? -blogi lopetetaan. Blogistit ilmoittivat asiasta eilen illalla julkaisemassaan tekstissä Jeesustelijoiden parhaat hetket Lilyssä!.

Yksi blogin kahdeksasta kirjoittajasta on Kirkkohallituksen yhteisökoordinaattori Minna Jaakkola. Hän kertoo, että lopettamispäätöstä on perusteltu taloudellisesti. Kustannuksia on syntynyt blogialustaa ylläpitävän A-lehtien kanssa tehdystä sopimuksesta ja kirjoittajille maksetuista palkkioista.

– Kehittämiseen, sisällöntuottoon ja taloudelliseen panostukseen ei ole nyt mahdollisuutta, kun Hengellinen elämä verkossa -hanke on päättynyt, Jaakkola sanoo.

Blogilla on ollut kuukausittain noin 30 000 lukijaa, ja sen suosio on pysynyt vakaana. Vuonna 2012 aloittaneen blogin kaikkien aikojen suosituin teksti julkaistiin viime viikolla. Oisko tulta? on onnistunut tavoittamaan kohderyhmän, jonka tavoittaminen kirkolle on muuten vaikeaa.

Minna Jaakkolan mukaan blogistit ovat saaneet kirjoituksistaan runsaasti hyvää palautetta.

– Lukijat ovat kertoneet, että blogi on ollut heille päivittäinen hartaushetki ja syy kuulua kirkkoon. Se on myös muuttanut kuvaa kirkosta.

Lukijoiden palaute näkyy myös lopettamispäätöksestä kertovan tekstin alle ilmestyneissä kommenteista.

”Tämä blogi on näyttänyt sellaista suvaitsevaa, lempeää kristillisyyttä”, kommentoi nimimerkki Kristaliina.

”Tämä blogi on ollut se minun löyhä siteeni kirkkoon. Harmi, että se nyt katkeaa”, kommentoi nimimerkki Uppis.

Kommentoijat ovat myös vaatineet vastausta siihen, miksi blogi lopetetaan:

”Koska suurin osa meistä varmaan maksaa työnantajallenne veroja, olisi reilua tietää miksi blogi lopetetaan. Mulle tää on ollut vastinetta verovaroille”, kirjoitti nimimerkki Peesisko.

Kirkkohallituksen viestintäpäällikön Tuomo Pesosen mukaan Oisko tulta? -blogin ”kertakaikkisesta lopettamisesta” ei ole tehty lopullisia päätöksiä.

– Resurssien kaventuessa on vain mietittävä kuinka pitkällä tähtäimellä saamme tämän arvokkaan läsnäolon muodon toimimaan kustannustehokkaammin, hän kommentoi.

Opillisista tai linjakysymyksistä ei Pesosen mukaan ole keskusteltu päätöstä tehtäessä.

Kuvakaappaus Oisko tulta? -blogista.

Edellinen artikkeliAskolan ensireaktio Facebook-profiiliin: Voi ei!
Seuraava artikkeliViron kirkko muisti suomalaisia

Ei näytettäviä viestejä