Ohjaaja Jussi Parviainen: Jeesus loi eleillään ilmapiirin, jossa ihminen tunsi itsensä hyväksytyksi

Helsingissä järjestään 12.–13. lokakuuta Hengen ja tiedon messut. Tapahtumassa on esillä rajatietoa ja uushenkisyyttä. Messujen ohjelmaan kuuluu myös näytelmäkirjailija Jussi Parviaisen ja tanssija Riina Laurilan esitys Eleen evankeliumi.

Minkälainen esitys on kyseessä, Jussi Parviainen?

– Siinä on puhetta ja tanssia. Tarkoitus on kertoa fyysisyyden ja eleiden merkityksestä ihmiselle. Väitteemme on, että Jeesuksen eleet olivat hyvää tarkoittavia ja että hän niiden avulla synnytti ilmapiirin, joka mahdollisti vuorovaikutuksen ja sen, että ihminen tunsi itsensä hyväksytyksi. Liian usein kristillisissä yhteisöissä syntyy päinvastaisia fyysisiä eleitä, joiden seurauksena on umpimielisyyttä ja hymyttömyyttä.

Mikä on suhteesi messujen taustaideologiaan eli rajatietoon?

– Osa rajatietoväestä on mennyt ehkä aiempaa syvemmälle huuhaahan. Kun niissä porukoissa sanoo Jeesus, joku kommentoi heti, että ei Jeesus ollut ainoa, vaan on muitakin yhtä suuria. Ymmärrän niitä kristittyjä, joille rajatiedon messut ovat kauhistus.

Sinusta ilmestyi viime vuonna muistelmaelämäkerta Jumalan rakastaja. Vieläkö olet sellainen?

– Kustantaja halusi kirjan nimen näytelmäni mukaan. Ei siinä mitään, Jumala on ollut eri tavoin läsnä kaikessa mitä olen tehnyt, erityisesti vakavissa näytelmissäni. Ehkä tv-viihde on asia erikseen. Työstän parhaillaan näytelmää Jeesuksen menestystarinasta.

Olet ortodoksi mutta käyt erityisesti Tuomasmessussa. Miltä luterilaisen kirkon elämä näyttää?

– Harmittaa, kun kirkossa riidellään niin paljon. Esimerkiksi piispa Teemu Laajasalon julkisuudessa sama kohtelu on härskiä eikä tee kirkolle hyvää. Porukka on bunkkereissaan, ja jokaisella on oma vahva mielipide. Moni yksityinen kristitty on ihmeissään, sillä riitely vaikuttaa häneenkin. Ei ole helppoa julkisesti sanoa olevansa uskova.

Kuva: Olli Seppälä. Kuvassa näytelmäkirjailija, ohjaaja ja tuottaja Jussi Parviainen Temppeliaukion kirkossa Helsingissä.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliEskon puumerkki -tunnustuspalkinto kirkkoherra Harri Henttiselle
Seuraava artikkeliKolumni: Omista valinnoista joutuu kantamaan syyllisyyttä, mutta väitän, että se tekee hyvää

Ei näytettäviä viestejä