Istuin kuuntelemassa sotilaspapin selostusta omasta työstään. Kuuntelemassa oli joukko toimittajia ja viestinnän asiantuntijoita.
Jälkikeskusteluissa pohdittiin sitä, miten pappi käsitteli sotilaan suurinta eettistä ongelmaa, käskyä ”Älä tapa”. Toisaalta koettiin hyvänä, että käskystä oli löytynyt sotaan sopiva sovellus, toisaalta asia mietitytti.
Paikalla olleet kuulijat tunnistivat käskyn ja pitivät sitä ehdottomana. Minä taas olin jo pyhäkoulussa oppinut sotilaspapin tulkinnan käskystä, sillä pyhäkoulua piti meillä päin kaksi toimiupseeria. Sen tulkinnan mukaan sotatilanteessa ja etenkin puolustavassa asemassa ollessa on oikeus tappaa vihollinen hyvällä omallatunnolla. Käsky ”älä tapa” viittaa varsinaisesti murhaamiseen, siis ilman yhteisöllistä hyvää syytä tehtyyn tappoon.
***
Ymmärrän käskyssä käytetyn verbin merkityksen ja tehdyn tulkinnan. Silti olen jäänyt miettimään, pitäisikö asiaa tarkastella myös toista kautta. En nimittäin ole varma, onko ihmistä edes sotatilanteessa hyvä tuudittaa omantunnon rauhaan.
Ensimmäinen Mooseksen kirja on varsin karu puhuessaan verenvuodatuksesta. Sen mukaan alun perin maailma luotiin harmoniseen elämään, jossa kaikki ovat rauhassa keskenään – jopa eläimet. Erityisesti ihmisen veri oli pyhä, sillä Jumala oli luonut ihmisen omaksi kuvakseen.
”Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava.” Näinhän vihan ja sodan kierre syntyy. Kun kerran sen vuodatuksen kynnyksen ylittää, onkin jo mietittävä välttämättömyyden ja hillittömyyden rajaa. Tästäkin löytyy ikäviä esimerkkejä sotatantereilta.
***
Kyse on pohjimmiltaan syyllisyydestä ja sen sietämisestä, mikä nykyään on jotain, jota mielellään muutenkin vältellään.
Elämä ei useinkaan käytännössä tarjoa valittavaksi oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa, vaan valintoja huonon ja toisen huonon tai vielä huonomman välillä. Ajankäytöstään, ihmissuhteistaan, jalanjälkensä hiilineutraalittomuudesta, työsuorituksestaan, kymmenen käskyn päivittäisestä rikkomisesta – kaikenlaisista valinnoista joutuu kantamaan syyllisyyttä, eikä se tunnu miellyttävältä.
Syyllisyyden voi tukahduttaa kiistämällä sen. Minulla on oikeus ja selitys valinnoilleni. En se minä ollut, vaan olosuhteet.
Väitän kuitenkin, että syyllisyys tekee ihmiselle hyvää. Se saa yrittämään parempaa niin normiarjessa kuin sotatilanteessakin. Sen aiheuttamaan pahaan oloon on sitten sitäkin tarpeellisempaa lääkitä itseään pyytämällä: Herra, armahda minua, syntistä ihmistä!
Kuva: Freija Özcan
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.