Neljä kirkonjohtajaa mielipidekirjoituksessa: Eutanasialakia ei tarvita, saattohoitoa on kehittävä

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, Oulun metropoliitta Elia, Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen ja Helsingin katolinen piispa Teemu Sippo korostavat maakuntalehtiin lähettämässään yhteisessä mielipidekirjoituksessa, että Suomessa ei tarvita eutanasialakia.

”Tärkeää sen sijaan on saattohoidon kehittäminen ja sen ulottaminen kaikkien saataville. Se on eettisesti ja lääketieteellisesti kestävä ratkaisu elämän loppuvaiheen kärsimyksiin”, allekirjoittaneet kirkonjohtajat sanovat viestissään.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta keskustelee tämän syksyn aikana kansalaisaloitteesta, jonka tavoitteena on saada Suomeen eutanasialaki.

Kirkonjohtajat toteavat asian olevan monisäikeinen ja eettisesti vaikea. Kirjoituksessa he haluavat tuoda esiin näkökohtia, joita pitävät tärkeinä, kun eduskunta on tärkeän ratkaisun edessä.

”Emme voi arvottaa elämää sen pituuden eikä laadun mukaan; jokainen elämä on Jumalan lahja. Jokaisen ihmisen tulee saada tarvitsemansa hoito elämän päätösvaiheessa. Joskus on armollisempaa tehdä päätös hoidon lopettamisesta kuin sen jatkamisesta. Lääketieteen nopea kehittyminen tekee rajan tunnistamisen entistä vaikeammaksi.”

Piispojen ja toiminnanjohtajan mukaan on vakavasti pohdittava, onko eutanasia oikea vastaus sietämättömään kärsimykseen.

”Arkkiatri Risto Pelkosen mukaan eutanasia ei ratkaise kärsimyksen ongelmaa vaan luo uusia. Kenelle elämän lopettaminen tulee delegoida? Kuinka eutanasian toteuttamisen ehdot voidaan rajata? Kuinka raskaan taakan kantaa lääkäri, jonka vastuulla on ihmiselämän päättäminen?”

Allekirjoittajien mukaan eutanasian laillistaminen Suomessa voi aiheuttaa samankaltaisia ongelmia kuin Hollannissa ja Belgiassa, joissa käytäntö on eettisesti saanut aikaan yhä enemmän vahinkoa.

”Eutanasian salliminen hämärtää käsityksen ihmisestä ja kertoo välinpitämättömyydestä ihmisen arvokkuutta kohtaan. Se on vaarallinen suunta, johon lainsäädännössä ei tule lähteä”, piispa Häkkinen, metropoliitta Elia, toiminnanjohtaja Matikainen ja piispa Sippo kirjoittavat.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

”Jätämmekö heidät ankaraan kamppailuun” – Emerituspiispat vastasivat kyselyyn eutanasiasta

Analyysi: Eduskunta pui eutanasiaa viisi tuntia – mitä jäi käteen?

Edellinen artikkeliVaroituksen saaneet papit: ”Tein sen, mitä minun piti tehdä”, ”Tämä katsotaan loppuun asti”
Seuraava artikkeliMissio Helsingistä ja Billy Grahamin vierailusta on kulunut 30 vuotta

Ei näytettäviä viestejä