Näkökulma: Tykkää, jos tykkäät Jeesuksesta :D
Viime keväänä Suomeen levisi Käärijä-huuma. Jopa yritykset ja toimijat puolueita myöten julkaisivat omia käärijäilmentymiään. Puettiinpa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen Facebook-tilin kuvassa Helsingin Tuomiokirkkokin vihreisiin hihoihin. Joidenkin mielestä kyseessä oli pohjanoteeraus, toiset pitivät heittäytymiskykyä onnistuneena. Minua kuva ei hetkauttanut, kyseessä oli melko tavallinen ajankohtaisasioihin hupsusti reagoiva nettimeemi. Sellaisia on internet tulvillaan eikä meemivirta tyrehdy.
Facebookissa ja Instagramissa meemikuvat ovat arkipäivää. Tyypillisin karvalakkitason meemi on kuva, johon on lisätty humoristinen teksti, joko niin että kuvan konteksti muuttuu tai sitten niin, että sanallinen kaskuilu saa lisäpontta kuvasta. Meemit ovat hektisen aikamme humoristisia täsmäiskuja: nopeita ja lyhytikäisiä.
MEEMIKULTTUURIN valtavirtaistuminen on todellinen ilmiö. Niiden viestinnällinen tehokkuus on saanut monet poliittiset vaikuttajat käyttämään meemejä viestinnässään. Samasta ilmaisumuodosta ovat innostuneet myös monet seurakunnat. Nuorisotyön todellisuutta meemit ovat olleet pitkään, mutta myös seurakuntien Facebook- ja Instagram-sivut puhuvat kiihtyvällä tahdilla meemien kieltä. Erityistä aktiivisuutta on osoittanut Kirkko Helsingissä -sivusto, jossa viime viikkoina on nähty useita ”Jeesus-meemejä”. Jeesus on ihmetellyt rasismia, pohtinut TikTokin perustamista ja päättänyt, että vettä ei muuteta viiniksi ainakaan arkisin. Eräässä kuvassa Jeesusta kehystävät kuulut säkeet ”Avaa sydämesi mulle/tahdon pelkkää hyvää sulle”. Hittejä vai huteja?
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.