Näkökulma: Perinteet muuttuvat ja siksi samban lisäksi voisi puhua siitä, sopiiko sotilasmarssi joulurauhaan

Myös Tiernapoikien sanastoa ja kuvastoa on arvioitu uudelleen. Kuvassa tiernapoikia Helsingin keskustassa vuonna 2010. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Harvoin saa televisiojumalanpalvelus sellaista huomiota kuin 27.11. näytetty Jouluradion juhlajumalanpalvelus Paavalin kirkosta. Helsingin Sanomien mielipideosastolla julkaistaan niin jumalanpalvelusta puolustavia kuin vastustaviakin puheenvuoroja. Yhtäältä karnevaalitunnelma sambatanssijoineen kiiteltiin, toisaalta surkuteltiin jumalanpalveluksessa tiivistyvää kirkolle ominaista miellyttämisentarvetta. Mediahuomion määrä oli suurta.

Huomio olisi varmasti jäänyt pienemmäksi ja reaktiot kädenlämpöisemmiksi, jos kyseessä olisi ollut jokin muu pyhäpäivä. Ensimmäisen adventin jumalanpalvelus on perinne, johon kohdistuu odotuksia perinteiden mukaisesta palveluksesta. Moni koki humun ohittavan adventinajan kilvoituksen ja pienen paaston. Samaa painopisteen muuttumista murehti jo Kustaa Vilkuna Vuotuisessa ajantiedossa 1950 huomatessaan, että pikkujoulutunnelma ohitti rauhaisan odotuksen.