Näkökulma: Kasteet vähenevät mutta mitä se tarkoittaa hautaan siunaamisille – Eli mitä kirkon opista seuraa?

Yhä harvemmin kastepöydälle on kirkossa käyttöä. Kuva: Olli Seppälä

Kotimaa-lehden (16.12.2022) listaamiin vuoden uskontouutisiin kuului myös se, että vuonna 2021 Suomessa syntyneistä lapsista kastettiin 54 prosenttia. Vielä vuonna 2010 kastettujen osuus syntyneistä lapsista oli 79 prosenttia.

Tilastoja pitänee aina myös tulkita, mutta trendi on silti aivan selvä: muutos eli kasteiden määrän romahtaminen runsaan kymmenen vuoden aikana on erityisesti kansankirkkona itseään pitävän kirkon kannalta jäätävä asia. Ei sitä ole hauska ajatella. Onhan asia tietysti tajuttu ja kasteen korostaminen on kirkossa tätä päivää. Mutta mahtaako se riittää?