Näin kesäjuhlien ajankohdat määräytyvät – tango siirtää tänä vuonna Herättäjäjuhlia ja perjantain sijoittuminen Kansanlähetyspäiviä

Tänä vuonna kaikkia Suomen suurimpia herätysliikkeiden kesäjuhlia valmistellaan samalle viikonlopulle heinäkuun alkuun. Vielä ei ole tiedossa, voidaanko kesällä järjestää perinteisiä juhlia vai toteutetaanko tapahtumat viimevuotiseen tapaan virtuaalisina. Uutisen juhlasumasta voi lukea täältä.

Kotimaan kyselyssä selvisi, että herätysliikkeillä on kiinteät juhla-ajankohdat, jotka määrittyvät eri liikkeissä eri perusteilla. Poikkeuksia niihin ei ole juurikaan viime vuosikymmeninä tehty, paitsi körttien Herättäjä-Yhdistyksessä.

Vanhoillislestadiolaisten Suviseuroja järjestävä Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) ei koordinoi tapahtumansa ajankohtaa muiden herätysliikkeiden kanssa, koska oman juhlan ajankohdalla on pitkät perinteet. Nykyinen juhannusta seuraava viikonloppu vakiintui Suviseurojen ajankohdaksi 1960-luvulla. Sen jälkeen ajankohdasta ei ole tehty yhtään poikkeusta.

– Vakioviikonloppu on ajankohtana hyvä, koska säännöllisesti Suviseuroihin osallistuvat tietävät suunnitella oman kesäohjelmansa sen mukaan, SRK:n pääsihteeri Juha Kaarivaara sanoo.

Aiemmin seurojen ajankohta oli kesä-heinäkuun vaihde, jolloin Suviseurat saattoivat olla myös keskellä viikkoa. Tästä ajoituksesta poikettiin kerran, vuonna 1951, koska heinäkuun alussa järjestettiin eduskuntavaalit. Tuona vuonna Suviseuroihin kokoonnuttiin jo ennen juhannusta.

– Maatalousyhteiskunnassa oli vielä mahdollista järjestää Suviseurat keskellä viikkoa, mutta käytäntö ei soveltunut enää teollisuusyhteiskuntaan, Kaarivaara sanoo.

Kaikkien juhlien sattuminen tänä vuonna samalle viikonlopulle on Kaarivaaran mukaan siinä mielessä harmillista, että useille kesäjuhlille osallistuvat joutuvat nyt valitsemaan, minne suuntaavat.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) Evankeliumijuhla järjestetään käytännössä aina yhtä aikaa Suviseurojen kanssa juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Aikataulusta ei ole viime vuosikymmeninä poikettu.

– Päällekkäisyyksiä juhla-aikatauluissa tulee joka tapauksessa. Seuraamme kuitenkin sillä tavoin muiden liikkeiden juhlasuunnitelmia, ettei juhlia järjestettäisi samaan aikaan ihan naapurikunnissa, Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä sanoo.

Myös Säilä harmittele sitä, että ihmiset eivät nyt voi vierailla useilla kesäjuhlilla. Toisaalta hän näkee hengellisten kesäjuhlien superviikonlopussa myös hyviä puolia.

– Samanaikaisuus tuo vaikuttavuutta ja näkyvyyttä. Jos jokin juhlista saa kiinnostusta mediassa, on mahdollista, että muutkin samaan viikonloppuun osuvat hengelliset kesäjuhlat tulevat mainituiksi ja samalla markkinoiduiksi.

Herättäjäjuhlia siirtävät Seinäjoen Tangomarkkinat ja Joensuun Ilosaarirock

Herättäjäjuhlat on järjestetty viime vuosikymmeninä yleensä kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen. Poikkeuksia tästä on kuitenkin tehty, jos juhlapaikkakunnalla tai sen läheisyydessä on samaan aikaan jokin muu suuri kesätapahtuma.

– Tällöin majoituskapasiteetti ja talkoolaiset voisivat käydä vähiin, toteaa Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen.

Tänä kesänä Herättäjäjuhlat pidetään viikkoa aikaisemmin kuin tavallisesti, koska ne on määrä järjestää Kauhavalla, joka sijaitsee lähellä Seinäjokea. Seinäjoella puolestaan vietetään Tangomarkkinoita juuri silloin, kun Herättäjäjuhlat olisi ollut määrä järjestää.

Poikkeusaikatauluja on luvassa myös kahtena seuraavana vuonna. Joensuun Herättäjäjuhlat vuonna 2022 aikaistuvat Ilosaarirockin vuoksi ja Seinäjoen Herättäjäjuhlat vuonna 2023 jälleen tangon takia.

Herättäjäjuhlia on järjestetty vuodesta 1893 lähtien, ja myös niiden historiaan ovat Suviseurojen tapaan kuuluneet juhlat keskellä viikkoa. Vuosikymmeniä sitten siirryttiin kuitenkin viikonloppujuhliin heinäkuun alkupuolella.

Kansanlähetyspäivät järjestetään aina sinä viikonloppuna, jonka perjantai on ensimmäinen perjantai heinäkuussa. Useimmiten ajankohdaksi osuu kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen oleva viikonloppu. Tänä vuonna juhannuksen päivämäärä on poikkeuksellisen myöhäinen, 26.6., ja heinäkuun ensimmäinen perjantai vain viikko juhannuksen jälkeen.

– En tiedä mistä alkaen näin on tehty, mutta ainakin 25 viime vuotta ovat menneet näin. Emme siis neuvottele ajankohdasta muiden järjestöjen kanssa, vaan ajankohta on kiinteä, sanoo Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela.

Myös Nummela kertoo, että monet Kansanlähetyksen työn ystävät käyvät mielellään useammilla kesäjuhlilla, mikä ei päällekkäisyyksien sattuessa ole mahdollista.

Kirkollisten kesäjuhlien yhteistyöryhmä yrittää välttää päällekkäisyyttä

Suomessa on toiminut jo yli kymmenen vuotta hengellisten kesäjuhlien ja kirkollisten tapahtumien yhteistyöryhmä, jonka käytännön koollekutsumisesta on vastannut kehityspäällikkö Jari Kupiainen Kirkkopalveluista.

Alun perin ryhmään kuuluivat kaikki suuret evankelis-luterilaiset tapahtumajärjestäjät paitsi vanhoillislestadiolaiset. Sittemmin joukkoon on tullut mukaan ekumeenisia toimijoita, kuten helluntailaiset, sekä seurakuntayhtymien tapahtumajärjestäjiä suurista kaupungeista.

– Ryhmässä on tällä hetkellä noin 30 jäsentä. Suviseurojen edustajia emme ole saaneet kutsuista huolimatta mukaan. Ortodoksit harkitsevat mukaantuloa, Kupiainen kertoo.

Ryhmä on kaikille avoin, ja siihen pääsee pyynnöstä mukaan. Ryhmän alkuperäinen idea oli, että tiedot juhla-ajankohdista ja juhlapaikkakunnista välittyisivät useaksi vuodeksi eteenpäin, jolloin alueellista ja aikataulullista päällekkäisyyttä voitaisiin välttää.

– Tästä näkökulmasta tämän kesän tilanne on todella mielenkiintoinen. Yhteistyöryhmässä voimme vain jakaa tietoa. Herätysliikkeiden johdon vastuulle jää, otetaanko tieto huomioon käytännössä.

– Toisaalta tapahtumia järjestetään nykyään paljon, ja päällekkäisyydet ovat mahdollisesti tulleet jäädäkseen, Kupiainen sanoo.

Nykyisin ryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa keväällä ja syksyllä. Tapaamisiin liittyy kalenterikokouksen lisäksi koulutusta. Koulutuksen teemoina ovat olleet esimerkiksi viestintä, tapahtumaturvallisuus, palvelumuotoilu, juhlien tekninen toteuttaminen ja virtuaalisen tapahtuman tuottaminen.

Lue myös:

Kaikkia suurimpia herätysliikkeiden kesäjuhlia suunnitellaan tänä vuonna samaan viikonloppuun – milloin juhlien kohtalosta päätetään?

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKoronarajoitukset vaikuttavat Mari Leppäsen piispaksi vihkimiseen, mutta tilaisuutta ei siirretä
Seuraava artikkeliKirkko palkitsi ympäristökasvatuksesta nuorisotyönohjaaja Heidi Granströmin

Ei näytettäviä viestejä