Ministeri Saarikko avaa keskustelun tartuntatautilain ulottamisesta uskonnollisiin yhdyskuntiin

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kutsuu uskonnollisten yhdyskuntien edustajat keskustelemaan tartuntatautilain soveltamisesta niiden toimintaan.

Kotimaa24 kertoi viime viikolla poikkeuksesta, josta aluehallintovirasto tiedotti. Avi totesi, ettei sillä ole toimivaltaa rajoittaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, Suomen ortodoksisen kirkon ja rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien julkista uskonnonharjoittamista yhteisön omissa tai niitä vastaavissa tiloissa.

Alueellisia kokoontumisrajoituksia linjataan Suomen tämänhetkisessä epidemiatilanteessa tartuntatautilain pohjalta. Tartuntatautilaissa mainitut yleisötilaisuudet on määritelty kokoontumislaissa, jota ei puolestaan sovelleta yllä kuvatun kaltaisiin julkisiin uskonnonharjoitustilaisuuksiin. Syynä on uskonnonharjoittamisen suoja perustuslaissa.

Jo nyt kokoontumislaki ja aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset koskevat uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröimättömien uskonnollisten yhteisöjen hengellisiä tilaisuuksia.

Tartuntatautilakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Jos uudistus menee läpi nykyisessä muodossaan, kunnat ja aluehallintovirastot saavat laajoja valtuuksia esimerkiksi tilojen sulkemiseen ilman poikkeusoloja.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoi ensin Talouselämälehdelle ja sitten Ylelle avaavansa keskustelun siitä, miten turvallinen ja terveellinen toiminta turvataan myös uskonnon harjoittamisessa. Uskontoasiat ovat valtioneuvostossa Saarikon vastuulla.

Saarikon mukaan suurin osa uskonnollisista yhteisöistä toimii jo nyt pandemiatilanteessa ”esimerkillisesti”.

Esimerkiksi evankelis-luterilaisessa kirkossa viranomaisten suositukset on tulkittu velvoittaviksi. Asiasta voit lukea lisää täältä.

Lue myös:

Pandemiatilanne paljasti merkillisen poikkeuksen – Avien kokoontumisrajoitukset eivät lain mukaan koske jumalanpalveluksia

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliSisäilmaongelmat sulkevat Imatralla kaksi kirkkoa kerralla
Seuraava artikkeliKolumni: Jos piispat rajoittavat pappien julkista keskustelua, kirkon jäsenet kärsivät

Ei näytettäviä viestejä