Ministeri Grahn-Laasonen: ”Kirkolla rooli sote-uudistuksessa”

Sote-uudistuksessa on rooli kirkollekin, sanoi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hän vieraili kirkolliskokouksessa tiistaina.

– Hallitus käsittelee sote-uudistusta ja sen valinnanvapausmallia näinä päivinä ja tutustuu pian saatavaan lausuntopalautteeseen. Siinä varmasti yksityiskohdat tarkentuvat. Kirkolla voi olla siinä ilman muuta roolia – ja onkin, ministeri Grahn-Laasonen sanoi Kotimaa24:lle.

Kirkko osallistuu jo nyt sosiaalipuolella esimerkiksi perhetyöhön, hän arvioi.

– On syytä pitää yllä hyvää yhteistyötä ja tiiviit yhteydet kirkkoon. Luemme myös kirkon palautetta sote-uudistuksesta mielellämme.

Ministeri kehuu kirkon ja valtion välejä läheisiksi.

– Etenkin kunnissa kunnan ja seurakunnan välit ovat usein hyvin tiiviit. Kirkko täydentää omilla palveluillaan meidän yhteiskuntamme monia turvaverkkoja. Pidän sitä erityisen arvokkaana ja säilyttämisen arvoisena.

Tämä ei Grahn-Laasosen mukaan tarkoita kuitenkaan sitä, että vastuu hyvinvointiyhteiskunnan keskeisistä palveluista olisi siirtymässä kirkolle.

– Päävastuu niistä tulee aina olla valtiolla, kunnilla ja julkisella sektorilla.

Hänestä kirkon toiminnassa erityistä on se, että kirkon palveluissa on enemmän aikaa pysähtyä ja kohdata ihmisiä elämän eri vaiheissa.

– Kirkko tarjoaa erittäin arvokasta tukea erilaisissa elämäntilanteissa. Voi sanoa, että koko elinkaaren ajan, lähtien lapsiperheiden palveluista vanhustyöhön ja sairaalasielunhoitoon.

Sanni Grahn-Laasosen mukaan kirkko ja yhteiskunta voisivat tehdä yhä enemmän asioita yhdessä, esimerkiksi itsenäisyyden juhlavuoteen liittyen.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Ministeri Grahn-Laasonen huolissaan nuorten syrjäytymisestä – kehui seurakuntia

Edellinen artikkeliKaliforniassa asuva Jarmo Tarkki USA:n vaalituloksesta: Perusamerikkalaiset voittivat
Seuraava artikkeliDonald Trump valittiin presidentiksi – kirkko tviittasi aamurukouksen, piispatkin kommentoivat

Ei näytettäviä viestejä