Suomen teologisen instituutin syyskauden avajaisissa väiteltiin keskiviikkoiltana uskontunnustuksesta. Saako sitä muuttaa vai ei, kuului kysymys. Panelisteina olivat rovasti Olli Valtonen, Helsingin piispan teologinen avustaja Lauri Kemppainen ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) Luther-kirkon teologi Soili Haverinen.
Kysymyksenasettelu lähti siitä, että Olli Valtonen käytti viime huhtikuussa Tuomasmessun 30-vuotisjuhlamessussa uudelleen sanoitettua uskontunnustusta apostolisen uskontunnustuksen sijaan. Tapaus herätti teologista keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kotimaa24:n uutisen aiheesta voi lukea täältä.
Valtonen muistutti paneelissa, että uskontunnustukset ovat muuttuneet ja muotoutuneet historian kuluessa.
– Pointti on se, että uskontunnustukset eivät ole relevantteja tämän päivän ihmiselle. Onko mahdollista edes joskus jossain sanoittaa uskoa sanoilla, joihin tavallinen suomalainen voisi sanoa, että ”jees, tuohon mä uskon”, Valtonen kysyi ja totesi itse asiassa käyttäneensä uskontunnustuksestaan nimitystä ”toivontunnustus”.
Lauri Kemppainen muisti olleensa räppäämässä kyseisessä Tuomasmessussa ja että Valtonen oli saarnassaan ensin avannut uskontunnustustaan ja perustellut sen käyttöä.
– Kun kuuntelin saarnaa, ajattelin, että saan todellakin kiinni tästä ajatuksesta. Nyt ollaan ytimessä, Kemppainen sanoi.
Keskellä Helsinkiä Luther-kirkossa työtä tekevä Soili Haverinen sen sijaan kertoo olleensa järkyttynyt.
– En niinkään niin siitä, että joku keksii uskontunnustuksen. Se ei ole sinänsä poikkeuksellista. Mutta se, että seurakunta yhtyi siihen. Olisin kuvitellut, että jotkut alkavat lausua apostolista uskontunnustusta.
Haverisen mukaan Luther-kirkon messuun tulee usein suoraan kadulta ihan uusia kävijöitä, joten messun liturgia on pyritty riisumaan mahdollisimman kynnyksettömäksi.
– Kynnykset, jotka voidaan poistaa, poistetaan. Mitä ei voi poistaa, siitä autetaan yli. Uskontunnustus on kynnys, jota ei voi poistaa. Opetuksen keinoin autetaan, että ihmiset ymmärtävät, mistä siinä on kyse, ja voivat uskossa liittyä siihen.
Valtonen: ”Olennaista ei ole se, että uskon isääni ja siihen, mitä hänestä sanotaan, vaan se, että hän on mun isäni”
Panelistit pohtivat myös sitä, millainen usko riittää siihen, että ihminen on kristitty.
– Se että ylipäätään kysyt asiaa, se on jo Jumalan työtä sinussa. Tule sisään ja ruvetaan elämään kristityn elämää ja sitten näet, miten se sinulla alkaa avautua. Elämän kautta, kristittynä toimimisen kautta asiat ovat alkaneet jäsentyä, Lauri Kemppainen pohti uskon olemusta oman kokemuksensa valossa.
Kemppainen sanoi uskovansa perimmäiseen rakkauteen.
– Kaikki se väkivalta ja kärsimys, mitä maailma pitää sisällään, ei ole se viimeinen totuus. On tuonpuoleista, ja se on hyvää ja kaunista.
Toisaalta usko on Kemppaisen mielestä liukas kuin saippua.
– Vastareaktio herää, kun puhutaan uskosta vaatimuksena. Samalla ajattelen, että sillä on tietty sisältö.
Olli Valtonen puolestaan otti käytännön esimerkiksi suhteen omaan isäänsä.
– Olennaista ei ole se, että uskon isääni ja siihen, mitä hänestä sanotaan, vaan se, että hän on mun isäni.
Valtoselle usko on nimenomaan luottamista.
– Kuinka uskot oikein, ei sillä ole merkitystä. Yksi keskeisimmistä asioista on, uskonko, että Jumala on hyvä ja rakastaa luomaansa paratiisia ja ihmisiänsä.
Soili Haverinen painotti, että uskon sisällöllä on merkitystä.
– Ytimessä on se, että historiallisesti ihmiseksi syntynyt Jeesus Kristus on sovittanut minut ristillä.
Haverinen muistutti, että usko on lahja.
– Jos haluaa uskoa, mutta ei pysty, silloin Sanan ääreen vaan. Se synnyttää uskon.
Kuva: Freija Özcan. Olli Valtonen, Lauri Kemppainen ja Soili Haverinen.
Lue myös:
Pastori Olli Valtonen muotoili uskontunnustuksen uusiksi Tuomasmessun juhlapalveluksessa
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.