Mika Ebelingistä kantelu Oulun tuomiokapituliin

Helsingin Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen pastorista Mika Ebelingistä on tehty kantelu Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin.

Kantelun on tehnyt Helsingin Kansanlähetyksessä vuosia toiminut yksityishenkilö, joka haluaa pysytellä nimettömänä. Kantelijan mukaan Ebeling on kiusannut häntä yli vuoden ajan.

Tapaus liittyy Ebelingin viime vuoden tammikuussa lähettämään paimenkirjeeseen, josta
Helsingin Sanomat
uutisoi. Ainakin noin 90 vastaanottajalle lähetetyssä kirjeessä Ebeling syytti nimeltä mainiten avoliitossa asuvia sukulaisiaan haureudesta ja pyysi esirukousta heidän puolestaan.

Kantelijan mukaan Ebeling epäilee hänen vuotaneen kirjeen medialle. Kantelija kiistää luovuttaneensa kirjettä median käyttöön, mutta sanoo kertoneensa Ebelingille, että piti kirjettä epäasiallisena.

– On hyvä rukoilla ihmisten tilanteiden puolesta, mutta siinä ei saisi missään tapauksessa mainita nimiä, kantelija sanoo.

Kantelijan näkemyksen mukaan Ebeling on tämän seurauksena kieltänyt häneltä kaikki palvelustehtävät Helsingin Kansanlähetyksen jumalanpalvelusyhteisössä.

Kantelijan mukaan viime lokakuussa Ebeling järjesti kantelijalle kolme tuntia kestäneen kuulustelun, jonka aikana tämä yritti selvittää, kuka paimenkirjeen oli medialle luovuttanut. Kantelijan mukaan Ebeling on lisäksi verrannut häntä huumeidenkäyttäjään.

”Luottamustehtävä edellyttää luottamusta”

Mika Ebeling kuulee tuomiokapituliin tehdystä kantelusta ensimmäisen kerran haastattelun yhteydessä.

Ebeling vahvistaa, että paimenkirjeen vuotamisesta epäillyltä seurakuntalaiselta on evätty luottamustehtävät jumalanpalveluyhteisössä. Hänen mukaansa kirje ei kuitenkaan ole ainoa syy, vaan asiaan liittyy muuta Ebelingin epäasialliseksi kokemaa käytöstä.

– Luottamustehtävä edellyttää luottamusta. Jos luottamusta ei ole, silloin ei voi olla luottamustehtävässä, Ebeling sanoo.

Viime lokakuussa järjestetty tapaaminen ei Ebelingin mukaan ollut kuulustelu. Ebelingin näkemyksen mukaan kyseessä oli ”ystävällismielinen keskustelu, jossa puhuttiin asiaa”. Ebelingin mukaan tavoitteena oli saada asia selvitettyä ja rakentaa uutta luottamusta.

– Minulle on ollut tärkeä periaate, että ihminen ei joudu seurakunnan ulkopuolelle epäilysten takia, vaan että hänelle tarjotaan mahdollisuus tulla takaisin. En halunnut hylätä ihmistä, halusin saada välit korjattua ja kuntoon.

Ebeling ei muista verranneensa kantelijaa huumeidenkäyttäjään.

– Tässä on kaksia asiaa. Ensinnäkään en muista kaikkea mitä olemme keskustelleet. Toiseksi hän yhdistelee asioita tahtomallaan tavalla.

– Jokaisella yhteisöllä on oikeus suojella itseään. Olemme olleet maltillisia ja pitkämielisiä, Ebeling sanoo.

Oulun hiippakunnasta vahvistetaan, että heille on saapunut viime viikon perjantaina Mika Ebelingin toimia koskeva kantelu. Lakimiesasessori Mari Aallon mukaan Ebelingistä ei ole tehty muita kanteluita. Aalto ei osaa vielä kertoa, millä aikataululla kantelu käsitellään. Seuraavaksi hiippakunta pyytää Ebelingiltä vastausta kanteluun.

Mika Ebeling on kristillisdemokraattien ehdokas eduskuntavaaleissa.

Edellinen artikkeliTansanian muslimit ja kristityt vaalivat tietoisesti rauhaa
Seuraava artikkeliRaamattu ja muut puoluejohtajien suosikkikirjat Ylen arviossa

Ei näytettäviä viestejä