”Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa,” puuskahti Uuden testamentin eksegetiikan professori Heikki Räisänen muistelmissaan Taistelua ja tulkintaa (2014), kun hän kommentoi Vanhan ylioppilastalon valtausta vuonna 1968. Tapahtuman aikaan hän oli väitöskirjaansa viimeistelevä nuori tutkija.
Räisänen liitetään toisinaan 1960-luvun vasemmistoradikalismiin, vaikkei hän kommentoinut sitä kuin korkeintaan kirkollisella kentällä ja silloinkin etäisyyttä pitäen. Tämä näkyi muun muassa Räisäsen arviossa Terho Pursiaisen kohukirjasta Uusin testamentti (1969). Räisäsestä kirja oli liian aggressiivinen, suvaitsematon ja sensaatiohakuinen.
RÄISÄSEN AJATUSTEN ympärillä käytiin kaksi kiihkeää debattia, ensin 1970-luvun alussa ja toisen kerran 1980-luvun puolivälissä. Molemmilla kerroilla keskustelut koskivat Raamattua, eivät politiikkaa. Politiikkaan hän ei puuttunut, mitä puuskahdus Vanhan valtauksesta kuvaa hyvin.
1970-luvun alussa keskustelun laukaisi se, että Räisänen kyseenalaisti pelastushistoriallisen raamatuntulkinnan: jos huomattavaa osaa pelastushistoriassa esitetyistä tapahtumista ei ole koskaan tapahtunut, mitä olisi ajateltava pelastushistorian käsitteen hyödystä?
Pelastushistorian sijaan Räisänen kannatti ”raamatullista relativismia”, jossa lukija poimii itselleen tärkeitä osia Raamatusta. Relativismin hengessä hän ohimennen myönsi vallankumouksen teologian olevan yksi mahdollinen tulkintalinja, mutta sanoi itse vierastavansa sitä. Tässäkin vilahti hänen varautuneisuutensa aikakauden vasemmistoteologiaa kohtaan.
Räisäsen ”hullu vuosi” koitti 1985, jolloin valtakunnan päämedioissa keskusteltiin siitä, onko kirkko piilottanut tieteellisen raamatuntutkimuksen tuloksia ihmisiltä. Professoria kutsuttiin puhumaan ympäri Suomea, ja hän koki olevansa ”kiertävä saarnaaja”.
Tuomiokapituliin tehty kantelu ei johtanut Räisäsen erottamiseen pappisvirasta. Protestiksi konservatiivit perustivat Suomen teologisen instituutin tarjoamaan vaihtoehtoista opetusta yliopistoeksegetiikalle.
RÄISÄNEN EI SIIS käsitellyt poliittisia kysymyksiä. Poliittinen ilmapiiri ei ollut vaikuttamatta siihen, miten Räisäseen suhtauduttiin.
Kylmän sodan jännitteisessä tilanteessa kirkolle ja koko yhteiskunnalle oli tärkeää ylläpitää yhteiskunnallista tasapainoa. 1970-luvulle tultaessa kohut ja toisinajattelu pyrittiin vaientamaan. Tämä heijastui myös kirkkoon, vaikka Räisäsen ympärillä debatoitiin puhtaasti uskonnollisista kysymyksistä.
Kun Räisänen laati ehdotuksen raamattutiedon oppikirjaksi kouluissa, hanke tyrmättiin paitsi piispainkokouksessa myös kouluhallituksessa, jonka ylitarkastaja Olavi Aula totesi: ”Kouluhallituksen tulisi pyrkiä yhteiskuntarauhaan (pax fennica) myös uskonnon oppikirjojen osalta.”
Voisiko selvemmin sanoa, että uskonnollista tasapainotilaa pidettiin osana yleistä yhteiskunnallista tasapainoa? Räisänen politisoitui tahtomattaan.
KYLMÄN SODAN jännitteet alkoivat helpottaa 1980-luvun lopulla, kun Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov aloitti maassaan uudistukset ja haki kansainvälisissä suhteissa liennytystä. Tunnelma rentoutui Suomessakin, ja se heijastui myös kirkkoon.
Räisänen julkaisi 1993 kirjan Uuteen uskoon, jonka otsikon olisi voinut kuvitella provosoivaksi. Muistelmissaan hän arvioi, että keskustelu oli aiempaa laajempaa ja syvällisempää, mutta enimmäkseen ilman vanhoja jännitteitä.
Jo vuotta ennen Uuteen uskoon -kirjan julkaisua Kai Peltonen pani raamattukeskustelua luotaavassa artikkelissaan merkille polarisaation heikkenemisen ja keskustelun monipuolistumisen. Jonkinlainen glasnost levisi siis Suomeen ja kirkkoonkin.
Toki kohujakin saatiin vielä aikaan, kuten Matti Myllykosken tapaus vuodelta 1994 osoitti, mutta yleinen kehityssuunta oli selvä. Tapahtui jopa se ihme, että Räisänen ajautui keskustelun konservatiivisemmalle siivelle. Professori Matti Klinge julkaisi vuonna 1992 erikoisen teorian siitä, ettei Jeesusta olisi ollut olemassakaan. Räisänen torjui teorian julkisuudessa.
Klingen teoria pulpahti kuitenkin esiin uudestaan vuoden 1994 presidentinvaaleissa, jolloin toisella kierroksella ehdokkaana ollut Elisabeth Rehn nosti sen esiin. Huhujen mukaan Räisänen kannatti Rehniä, mutta ei antanut sen vaikuttaa toimintaansa.
JONKINLAISTA ILMAPIIRIN muutosta kuvaa se, että Räisäsen viimeisinä vuosina hänen aiemmin jännittynyt suhteensa piispoihin lämpeni. Muistelmissaan hän lainasi otteita piispojen ystävällisistä viesteistä ja totesi, että heistä kuusi oli lahjoittanut hiippakuntansa nimissä rahaa hänen muotokuvaansa yliopistolla.
Kun Räisänen kuoli 30. joulukuuta 2015, häntä muistettiin Helsingin hiippakunnassa samalla tavalla kuin ketä tahansa muuta edesmennyttä pappia. Hautaan siunaamisen toimitti piispa Wille Riekkinen, joka oli laatinut väitöskirjansa Räisäsen ohjauksessa useita vuosikymmeniä aiemmin.
Niko Huttunen
Kirjoittaja on Uuden testamentin eksegetiikan dosentti ja Heikki Räisäsen oppilas. Teksti perustuu kirjoittajan artikkeliin kirjassa Common Ground and Diversity in Early Christian Thought and Study: Essays in Memory of Heikki Räisänen (Mohr Siebeck 2022).
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!