Tänään torstaina on kulunut tasan 500 vuotta siitä, kun reformaattori Martti Luther poltti Wittenbergissä julkisesti paavi Leo X:n jo kesällä asettaman bullan Exsurge Domine.
Nuotio roihusi Wittenbergin augustinolaisluostarin lähellä 10.12.1520. Tapahtuma ei ollut yksityistilaisuus, vaan paikalla oli etukäteen annetun tiedon perusteella ylioppilaita ja muuta yleisöä. He todistivat harvinaislaatuista paavia vastaan protestoimista.
Luther poltti lokakuussa saamansa bullan sinä päivänä, johon mennessä hänen olisi bullan vaatimuksien mukaisesti pitänyt korjata 41 väitettä, jotka hän oli aikaisemmin esittänyt 95 teesissään ja muissa kirjoituksissaan.
Tällä tavalla Luther olisi samalla perunut puheitaan eli osoittanut katumusta siihenastisesta toiminnastaan. Se oli Rooman kuurian näkökulmasta mennyt yksinkertaisesti liian pitkälle.
Oman kappaleensa bullakirjelmästä Luther heitti nuotioon omin käsin, mutta muuten hänen osuutensa tuossa ”kansanjuhlassa” oli vaatimaton. Ylioppilaat sen sijaan ottivat siitä kaiken ilon irti. Nuotioon lensi myös kanoninen lakikirja, mikä tekona oli vielä julkeampaa Rooman ja paavin valtaa vastaan nousemista.
Bullan polttaminen oli ”vain” protesti paavia ja yhtä hänen tuomiotaan vastaan, mutta kanonisen lain polttaminen oli hyökkäys paavillisen katolisen kirkon koko perustaa vastaan. Polttamisella haluttiin osoittaa, että Jumalan sanan vastaisia olivat kanonisen lain opit, eivät Lutherin kirjoitukset.
Luther ei tehnyt tekoaan, koska hän voi tai halusi kapinoida. Pohjimmiltaan kysymys oli kristityn omantunnon Jumalan Sanaan sidotusta vaatimuksesta taistella totuuden puolesta.
Luther piti bullan kirjoittajaa Antikristuksena. Lutherin tekoa ei kuitenkaan pidä käsittää siltojen polttamisena katoliseen traditioon: hänelle kirkon aito traditio kirkkoisien ajasta moniin keskiajan teologeihin oli myöhemminkin erittäin tärkeää.
Bullan polttaminen oli kaiken muun ohessa samalla vastaiskua Lutherin omien kirjojen polttamiselle, missä oli kunnostautunut varsinkin hänen vastustajansa Johannes Eck eri puolilla Saksaa.
Lutherin ekskommunikointia ei ole purettu
Leo X:n bullaa ei julkaistu Wittenbergissä, missä Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas suojeli yliopistonsa professoria. Muuallakin Saksassa bullan julki tuominen oli Lutherin saaman suosion vuoksi monin paikoin vaikeaa. Esimerkiksi Erfurtissa opiskelijat heittivät bullasta tehtyjä kopioita Gera-jokeen.
Lutherin tottelemattomuudesta johtuen paavi julkaisi pannabullan Decet Romanum Pontificem. Sen voimalla Luther ekskommunikoitiin eli erotettiin kirkon yhteydestä. Hänestä tuli lopuksi ikäänsä pannaan julistettu lainsuojaton, joka ei voinut turvallisesti liikkua paavin kannalla olleiden ruhtinaiden alueilla.
Lutherin ekskommunikointia ei ole koskaan purettu. Vuonna 2013 Helsingin katolinen piispa Teemu Sippo arvioi Kotimaa24:n haastattelussa, että ”(katolinen) kirkko ei halua eikä edes voi päästää Lutheria pannasta”.
Panna eli ekskommunikaatio on Sipon mukaan voimassa vain tätä elämää varten eikä ulotu taivaaseen asti. Pannan purkauksella olisi siinä mielessä vain jonkinlainen symbolinen merkitys.
– Pannan purkaus merkitsisi myös kirkon tunnustusta, että Luther olisi itse asiassa ollut oikeassa ja että hänet olisi väärin perustein suljettu ulos kirkon yhteydestä. Nykyisin Lutheria ei ehkä enää uhattaisi pannalla vaan yritettäisiin viimeiseen asti ratkaista kiistakysymykset keskustelun tasolla, Teemu Sippo sanoi vuonna 2013.
Sippo lisäsi haastattelussa, että Martti Lutherin pannasta huolimatta katolinen kirkko ei tietenkään tuomitse luterilaista perinnettä eli nykyistä luterilaista kirkkoa.
***
Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.