Lasten ja nuorten keskus lähti toteuttamaan nettisovellusta ystävien löytämiseksi – palvelu on avoinna aikuisille, suunnitteilla myös nuorten versio

Evankelis-luterilaisten seurakuntien palvelujärjestö Lasten ja nuorten keskus on mukana kehittämässä uutta digitaalista sovellusta ystävien löytämiseksi. Kaverisovellus.fi on digitaalinen kohtaamispaikka, joka auttaa etsimään samanhenkisiä ja samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ystäviä. Sovellus julkistettiin tänään 13.9.

– Joka kolmas suomalainen kärsii yksinäisyydestä. Lasten ja nuorten keskus haluaa olla mukana lievittämässä tätä isoa ongelmaa myös digitaalisesti, kehittämis- ja jäsenpalvelujen johtaja Heli Pruuki sanoo Lasten ja nuorten keskuksen tiedotteessa.

Kaverisovellus on suunnattu aikuisille. Lasten ja nuorten keskus valmistelee Kaverisovelluksesta myös nuorille suunnattua versiota yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa. Tässä vaiheessa järjestö liittyy Kaverisovellukseen etenkin Perheystävä-toimintamallinsa kautta. Perheystävä on ammatillisesti ohjattua ja vertaisuuteen perustuvaa toimintaa, jonka tarkoituksena on vähentää erityisesti lapsiperheiden vanhempien yksinäisyyttä ja ulkopuolisuuden kokemusta. Perheystävää on kehitetty Porvoon suomalaisen seurakunnan ja neljän muun pilottiseurakunnan kanssa.

Maria Pirseyedi osallistui viime vuonna Porvoossa Perheystävätoiminnan vanhempien vertaistukiryhmään. Tänä syksynä hän itse on menossa ryhmään vertaisohjaajaksi. Hän pitää Kaverisovelluksen ideasta.

– Sovelluksen idea on hauska, löytää seuraa erilaisten mielenkiinnon kohteiden kautta. Hyviä esimerkkejä on ollut, että voi vaikka löytää kulttuurikaverin, koirakaverin, sporttikaverin. Yhteisen kiinnostuksen kautta on helpompi lähteä ystävystymään.

Pirseyedi sanoo, että nuorempana ihmisiä saattoi pyytää spontaanisti nettikavereiksi.

– Kun on aikuistunut, niin netissä ollaan kavereita sellaisten ihmisten kanssa, joita jo muualta tunnetaan. Jos oikeasti etsii uusia tuttavuuksia, niin kynnys siihen netissä on kasvanut. Luulen, että tämä sovellus madaltaa sitä kynnystä.

Kaverisovelluksen on kehittänyt ja sitä ylläpitää porvoolainen yrittäjä Arla Joensuu. Lasten ja nuorten keskuksen ohella Kaverisovelluksen kumppaneita ovat muun muassa Lähde mukaan -liike, Setlementtiasunnot ja Suomen Punainen Risti.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliNokian seurakunnalle ostettiin juristipalveluja – kirkkoneuvosto teki tutkintapyynnön ja kantelun kapituliin
Seuraava artikkeliTalousjohtaja Pasi Perander ehdottaa, että kirkko siirtyy hiippa­kunnan suuruisiin seurakunta­talouksiin, joiden alla seurakuntien määrä jopa kasvaa

Ei näytettäviä viestejä